Logo
🔍

1. Aikakirja 15 FB92

« Liitonarkku tuodaan Jerusalemiin

1. Daavid rakennutti itselleen taloja Jerusalemiin, ja hän määräsi myös paikan Jumalan liitonarkulle ja pystytti sitä varten teltan.

2. Sitten hän sanoi: »Ainoastaan leeviläiset saavat kantaa Jumalan arkkua, sillä heidät Herra on valinnut kantamaan sitä ja palvelemaan häntä ikuisesti.»

3. Daavid kutsui kaikki israelilaiset Jerusalemiin, jotta he yhdessä noutaisivat Herran arkun siihen paikkaan, jonka hän oli sitä varten varannut.

4. Hän kokosi myös Aaronin jälkeläiset ja leeviläiset:

5. Kehatin sukua 120 miestä, päämiehenä Uriel,

6. Merarin sukua 220 miestä, päämiehenä Asaja,

7. Gersomin sukua 130 miestä, päämiehenä Joel,

8. Elisafanin sukua 200 miestä, päämiehenä Semaja,

9. Hebronin sukua 80 miestä, päämiehenä Eliel,

10. ja Ussielin sukua 112 miestä, päämiehenä Amminadab.

11. Sitten Daavid kutsui papeista Sadokin ja Abjatarin sekä leeviläisistä Urielin, Asajan, Joelin, Semajan, Elielin ja Amminadabin

12. ja sanoi heille: »Leeviläisten sukujen päämiehet! Puhdistautukaa ja pyhittäkää itsenne ja veljenne ja tuokaa sitten Herran, Israelin Jumalan, liitonarkku paikkaan, jonka olen sitä varten valmistanut.

13. Koska te ette viime kerralla olleet mukanamme, niin Herra, meidän Jumalamme, löi meitä. Emme osanneet lähestyä häntä oikealla tavalla.»

14. Papit ja leeviläiset puhdistautuivat ja pyhittivät itsensä Herran, Israelin Jumalan, arkun noutamista varten.

15. Sitten leeviläiset nostivat Jumalan arkun tankojen varassa olkapäilleen, niin kuin Mooses Herran sanan mukaisesti oli käskenyt.

16. Daavid käski leeviläisten päämiesten asettaa heimolaisistaan laulajat laulamaan riemuvirsiä lyyran, harpun ja symbaalien säestyksellä.

17. Tähän tehtävään leeviläiset asettivat Hemanin, Joelin pojan, ja hänen sukulaisistaan Asafin, Berekjan pojan, sekä lisäksi Merarin jälkeläisistä Etanin, Kusajan pojan.

18. Heidän avustajinaan toimivat heidän heimolaisensa Sakarja, Jaasiel, Semiramot, Jehiel, Unni, Eliab, Benaja, Maaseja, Mattitja, Elifelehu, Mikneja, Obed-Edom ja Jeiel, jotka olivat ovenvartijoita.

19. Laulajista Hemanin, Asafin ja Etanin tuli helisyttää pronssisymbaaleja,

20. Sakarjan, Asielin, Semiramotin, Jehielin, Unnin, Eliabin, Maasejan ja Benajan tuli soittaa lyyraa korkeassa äänialassa

21. ja Mattitjan, Elifelehun, Miknejan, Obed-Edomin, Jeielin ja Asasjan säestää laulua harpuilla matalassa äänialassa.

22. Kenanja, leeviläisten laulajien päämies, johti laulua, koska hänellä oli siihen erityinen taito.

23. Berekja ja Elkana olivat arkun vartijoina.

24. Sebanja, Josafat, Netanel, Amasai, Sakarja, Benaja ja Elieser, jotka olivat pappeja, soittivat torvia Jumalan arkun edessä. Myös Obed-Edom ja Jehia toimivat arkun vartijoina.

25. Sitten Daavid, Israelin vanhimmat ja tuhannenpäälliköt lähtivät kaikkien riemuitessa kuljettamaan Herran liitonarkkua Obed-Edomin talosta.

26. Kun leeviläiset Jumalan avulla lähtivät kantamaan liitonarkkua, uhrattiin seitsemän sonnia ja seitsemän pässiä.

27. Daavid oli vaatetettu hienoimmasta pellavasta tehtyyn viittaan, ja samoin olivat vaatetetut arkkua kantavat leeviläiset, laulajat ja Kenanja, joka johti laulua. Daavidilla oli yllään myös pellavainen kasukka.

28. Niin Israelin väki nouti Herran liitonarkun riemuhuutojen raikuessa ja torvien, trumpettien ja symbaalien, lyyrain ja harppujen soidessa.

29. Mutta kun Herran liitonarkku oli tulossa Daavidin kaupunkiin, Saulin tytär Mikal katseli ikkunasta. Nähdessään kuningas Daavidin tanssivan ja karkeloivan Mikal mielessään halveksi häntä.

»