Logo
🔍

1. Kuninkaiden kirja 13 FB92

« Herra julistaa tuomion Betelin alttarille

1. Kun Jerobeam seisoi alttarilla uhraamassa, Beteliin tuli Juudasta Jumalan mies, jonka Herra oli lähettänyt.

2. Hän julisti alttarille Herran tuomion ja huusi: »Alttari, alttari! Näin sanoo Herra: ’Daavidin sukuun syntyy poika, Josia on hänen nimensä. Hän uhraa tällä alttarilla kukkuloitten papit, jotka polttavat täällä uhreja. Tällä alttarilla poltetaan vielä ihmisten luita!’»

3. Hän ilmoitti myös, että nähtäisiin ennusmerkki. Hän sanoi: »Tämä on merkki siitä, että Herra on näin puhunut: alttari halkeaa, ja tuhka leviää sen päältä ympäriinsä.»

4. Kun kuningas Jerobeam kuuli sanat, joilla Jumalan mies tuomitsi Betelin alttarin, hän osoitti alttarilta kädellään miestä ja huusi: »Ottakaa hänet kiinni!» Silloin hänen ojennettu kätensä jäykistyi, eikä hän voinut laskea sitä.

5. Alttari halkesi ja tuhka levisi alttarilta sen ennustuksen mukaisesti, jonka Jumalan mies oli Herran käskystä julistanut.

6. Tämän nähdessään kuningas sanoi Jumalan miehelle: »Pyydä Herraa, Jumalaasi, leppymään ja rukoile puolestani, jotta voisin laskea käteni.» Jumalan mies pyysi Herraa armahtamaan kuningasta, ja kuninkaan käsi tuli entiselleen, niin että hän pystyi laskemaan sen.

7. Kuningas sanoi Jumalan miehelle: »Tule kotiini aterialle. Minä annan sinulle lahjan.»

8. Mutta Jumalan mies sanoi kuninkaalle: »Minä en tule mukaasi, vaikka antaisit minulle puolet talostasi. Täällä minä en syö leipää enkä juo vettä,

9. sillä Herra on kieltänyt sen minulta. Hän sanoi minulle: ’Älä syö leipää, älä juo vettä äläkä palaa kulkemaasi tietä.’»

Jumala rankaisee profeettaa tottelemattomuudesta

10. Hän lähti pois toista kautta eikä palannut sitä tietä, jota oli tullut Beteliin.

11. Betelissä asui vanha profeetta. Hänen poikansa tulivat ja kertoivat hänelle kaiken, mitä Jumalan mies sinä päivänä oli Betelissä tehnyt. Kaiken senkin, mitä hän oli kuninkaalle sanonut, he kertoivat isälleen.

12. Heidän isänsä kysyi heiltä: »Mitä tietä hän lähti?» Hänen poikansa näyttivät, mitä tietä Juudasta tullut Jumalan mies oli mennyt.

13. Hän sanoi pojilleen: »Satuloikaa minulle aasi.» He satuloivat hänelle aasin, ja hän nousi sen selkään.

14. Hän lähti Jumalan miehen perään ja tapasi hänet istumassa suuren puun alla. Hän sanoi miehelle: »Oletko sinä se Jumalan mies, joka tuli Juudasta?» »Olen», tämä vastasi.

15. Hän sanoi miehelle: »Tule kotiini syömään kanssani.»

16. Mutta mies sanoi: »Minä en saa kääntyä takaisin enkä tulla kotiisi. Myöskään en saa syödä leipää enkä juoda vettä täällä kanssasi.

17. Herra on kieltänyt sen minulta sanoen: ’Älä syö siellä leipää, älä juo vettä äläkä palaa samaa tietä, jota sinne menit.’»

18. Vanhus sanoi miehelle: »Minä olen profeetta niin kuin sinäkin. Sain enkeliltä tämän Herran sanan: ’Tuo hänet kanssasi taloosi, jotta hän saisi syödä ja juoda.’» Mutta tämän hän valehteli.

19. Jumalan mies kääntyi takaisin hänen kanssaan ja söi leipää ja joi vettä hänen kotonaan.

20. Kun he istuivat pöydässä, Herralta tuli sana profeetalle, joka oli hakenut miehen luokseen.

21. Hän julisti Juudasta tulleelle Jumalan miehelle: »Näin sanoo Herra: ’Sinä et ole noudattanut Herran sanaa etkä ole totellut käskyä, jonka Herra, sinun Jumalasi, sinulle antoi.

22. Sinä olet kääntynyt takaisin ja syönyt ja juonut paikassa, jossa kielsin sinua syömästä leipää ja juomasta vettä. Tämän vuoksi sinun ruumiisi ei pääse isiesi hautaan.’»

23. Kun he olivat syöneet ja juoneet, vanhus satuloi aasin profeetalle, jonka oli tuonut luokseen.

24. Mies lähti matkaan, ja leijona tuli tiellä häntä vastaan ja tappoi hänet. Hänen ruumiinsa jäi tielle lojumaan. Aasi seisoi sen vieressä, ja leijona seisoi toisella puolen.

25. Ihmisiä kulki ohi, ja he näkivät, että tiellä lojui ruumis ja leijona seisoi sen vieressä. He kertoivat tästä tultuaan kaupunkiin, jossa vanha profeetta asui.

26. Profeetta, joka oli tuonut miehen tieltä takaisin, kuuli puheet ja sanoi: »Se on se Jumalan mies, joka ei totellut Herran käskyä. Herra on antanut hänet leijonalle, ja se on raadellut ja tappanut hänet, juuri niin kuin Herra oli hänelle sanonut.»

27. Hän sanoi pojilleen: »Satuloikaa minulle aasi», ja he satuloivat sen.

28. Hän lähti matkaan ja löysi miehen ruumiin tiellä lojumasta. Aasi ja leijona seisoivat ruumiin vieressä. Leijona ei ollut syönyt ruumista eikä raadellut aasia.

29. Profeetta nosti Jumalan miehen ruumiin aasin selkään ja toi sen takaisin. Hän palasi kaupunkiin pitääkseen vainajalle valittajaiset ja haudatakseen hänet.

30. Hän vei ruumiin omaan sukuhautaansa, ja vainajalle pidettiin valittajaiset. Surijat huusivat: »Oi veljeni, veljeni!»

31. Haudattuaan miehen vanha profeetta sanoi pojilleen: »Kun minä kuolen, pankaa minut siihen hautaan, johon Jumalan mies on haudattu. Asettakaa minun luuni hänen luittensa viereen.

Jerobeamin synti ja hänen poikansa kuolema

32. Sillä se tuomio on käyvä toteen, jonka hän Herran käskystä langetti Betelin alttarille ja kaikille uhrikukkuloiden pyhäköille, joita on Samarian kaupungeissa.»

33. Tämänkään jälkeen Jerobeam ei kääntynyt takaisin väärältä tieltään. Hän otti edelleenkin uhrikukkuloille pappeja tavallisen kansan parista. Jokainen, joka vain halusi, sai häneltä vihkimyksen ja pääsi näin uhrikukkuloille papiksi.

34. Tästä tuli Jerobeamin suvulle synti, jonka vuoksi se tuhottiin ja hävitettiin maan päältä.

»