Logo
🔍

1. Kuninkaiden kirja 16 FB92

«

1. Jehu, Hananin poika, sai Baesalle vietäväksi tämän Herran sanan:

2. »Vaikka minä nostin sinut tomusta ja asetin sinut kansani Israelin hallitsijaksi, sinä olet kulkenut Jerobeamin tietä ja saattanut kansani Israelin tekemään syntiä. Näiden syntien vuoksi on vihani herännyt.

3. Minä lakaisen Baesan ja hänen sukunsa pois, teen hänen suvulleen niin kuin tein Jerobeamin, Nebatin pojan, suvulle.

4. Sen Baesan jälkeläisen, joka kuolee kaupungissa, syövät koirat, ja sen, joka kuolee muurien ulkopuolella, syövät taivaan linnut.»

5. Kaikki muu, mitä on kerrottavaa Baesasta, hänen teoistaan ja saavutuksistaan, on kirjoitettu Israelin kuninkaiden historiaan.

6. Baesa meni lepoon isiensä luo, ja hänet haudattiin Tirsaan. Hänen jälkeensä tuli kuninkaaksi hänen poikansa Ela.

Ela Israelin kuninkaana

7. Profeetta Jehun, Hananin pojan, suulla Baesalle ja hänen suvulleen oli tullut Herran ankara sana, koska Baesa kättensä töillä oli herättänyt Herran vihan. Kaikki ne olivat pahoja Herran silmissä. Baesa oli tuhonnut Jerobeamin suvun mutta eli sitten itse sen tavoin.

8. Juudan kuninkaan Asan kahdentenakymmenentenäkuudentena hallitusvuotena Elasta, Baesan pojasta, tuli Israelin kuningas. Hän hallitsi Tirsassa kaksi vuotta.

9. Hänen sotapäällikkönsä Simri, jolla oli komennossaan puolet vaunujoukoista, teki salaliiton häntä vastaan. Kun Ela kerran oli Tirsassa hovinsa päällikön Arsan talossa juonut itsensä humalaan,

10. Simri tuli sinne ja löi hänet kuoliaaksi. Tämä tapahtui Juudan kuninkaan Asan kahdentenakymmenentenäseitsemäntenä hallitusvuotena. Simristä tuli Elan sijaan kuningas.

11. Kun hän oli tullut kuninkaaksi ja asettunut valtaistuimelle, hän otti hengiltä koko Baesan suvun. Hän ei jättänyt eloon ainoatakaan Baesan miespuolista jälkeläistä ja surmasi myös hänen muut sukulaisensa ja kaikki, jotka häntä kannattivat.

12. Simri tuhosi koko Baesan suvun, niin kuin Herra oli sanonut Baesalle profeetta Jehun suulla.

13. Näin tapahtui Baesan ja hänen poikansa Elan kaikkien syntien vuoksi. He olivat tehneet syntiä ja saattaneet Israelin synnintekoon. Tyhjääkin tyhjemmillä jumalillaan he olivat herättäneet Herran, Israelin Jumalan, vihan.

Simri Israelin kuninkaana

14. Kaikki muu, mitä Elasta ja hänen teoistaan on kerrottavaa, on kirjoitettu Israelin kuninkaiden historiaan.

15. Juudan kuninkaan Asan kahdentenakymmenentenäseitsemäntenä hallitusvuotena Simristä tuli kuningas. Hän hallitsi Tirsassa seitsemän päivää. Sotaväki oli silloin leiriytynyt piirittämään Gibbetonia, joka oli filistealaisten hallussa.

16. Kun piiritysjoukot kuulivat kerrottavan, että Simri oli tehnyt salaliiton ja lyönyt kuninkaan kuoliaaksi, koko Israelin sotaväki heti samana päivänä leirissä julisti Israelin kuninkaaksi Omrin, sotaväen päällikön.

17. Omri ja kaikki Israelin sotilaat lähtivät Gibbetonin luota ja saartoivat Tirsan.

18. Kun Simri näki kaupungin olevan vihollisen käsissä, hän vetäytyi kuninkaan palatsin sisäosiin. Hän sytytti palatsin tuleen, ja näin hän kuoli

19. syntiensä tähden. Kulkiessaan Jerobeamin teitä hän oli tehnyt sitä, mikä on väärää Herran silmissä, ja hänen syntinään oli myös se, että hän oli johdattanut Israelin synnintekoon.

Omri Israelin kuninkaana

20. Kaikki muu, mitä on kerrottavaa Simristä ja salaliitosta, jonka hän teki, on kirjoitettu Israelin kuninkaiden historiaan.

21. Israelin väki jakautui tuolloin kahtia. Toinen puoli kannatti Tibniä, Ginatin poikaa, ja halusi tehdä hänestä kuninkaan, toinen puoli kannatti Omria.

22. Omrin puolella oleva sotaväki pääsi voitolle niistä sotilaista, jotka olivat Tibnin, Ginatin pojan, puolella. Tibni kuoli, ja Omrista tuli kuningas.

23. Omrista tuli Israelin kuningas Juudan kuninkaan Asan kolmantenakymmenentenäyhdentenä hallitusvuotena, ja hän oli vallassa kaksitoista vuotta. Hallittuaan kuusi vuotta Tirsassa

24. hän osti Semeriltä Samarian vuoren kahdella talentilla hopeaa. Hän rakensi vuorelle kaupungin ja antoi sille vuoren omistaneen Semerin mukaan nimeksi Samaria.

25. Omri teki sitä, mikä on väärää Herran silmissä; hän teki enemmän pahaa kuin kukaan edeltäjänsä.

26. Hän seurasi kaikessa Jerobeamin, Nebatin pojan, teitä. Hän syyllistyi samaan syntiin, jolla Jerobeam oli johdattanut Israelin synnintekoon, niin että kansa tyhjääkin tyhjemmillä jumalillaan herätti Herran, Israelin Jumalan, vihan.

27. Kaikki muu, mitä on kerrottavaa Omrista, hänen teoistaan ja saavutuksistaan, on kirjoitettu Israelin kuninkaiden historiaan.

Ahab Israelin kuninkaana

28. Omri meni lepoon isiensä luo, ja hänet haudattiin Samarian kaupunkiin. Hänen jälkeensä tuli kuninkaaksi hänen poikansa Ahab.

29. Ahab, Omrin poika, tuli Israelin kuninkaaksi Juudan kuninkaan Asan kolmantenakymmenentenäkahdeksantena hallitusvuotena. Hän oli Samariassa Israelin hallitsijana kahdenkymmenenkahden vuoden ajan.

30. Ahab, Omrin poika, teki enemmän kuin kukaan hänen edeltäjänsä sitä, mikä on väärää Herran silmissä.

31. Ei siinä kyllin, että hän kulki Jerobeamin, Nebatin pojan, synneissä. Hän jopa otti vaimokseen Sidonin kuninkaan Etbaalin tyttären, Isebelin, ja ryhtyi palvelemaan ja kumartamaan Baalia.

32. Hän rakensi Samarian kaupunkiin Baalille pyhäkön ja pystytti sinne Baalin alttarin.

33. Ahab pystytti myös asera-tarhan ja teki vielä paljon muuta, jolla herätti Herran, Israelin Jumalan, vihan pahemmin kuin yksikään Israelin kuningas ennen häntä.

34. Hänen aikanaan beteliläinen Hiel rakensi uudelleen Jerikon muurit. Niiden perustusten laskeminen maksoi Hielille hänen esikoisensa Abiramin hengen ja porttien pystyttäminen hänen nuorimman poikansa Segubin hengen. Näin tapahtui sen mukaisesti, mitä Herra oli antanut Joosuan, Nunin pojan, ilmoittaa.

»