1. Kuninkaiden kirja 18 FB92
1. Kului pitkä aika, yli kaksi vuotta. Sitten Elialle tuli tämä Herran sana: »Mene tapaamaan Ahabia. Sitten minä annan maalle sateen.»
2. Elia lähti Ahabin luo. Samariassa oli kova nälänhätä.
3. Ahab kutsui puheilleen hovin päällikön Obadjan, joka oli harras Herran palvelija.
4. Silloin kun Isebel pyrki tuhoamaan Herran profeetat, Obadja oli pelastanut heistä sata. Hän oli piilottanut nämä kahteen luolaan, viisikymmentä kumpaankin, ja toimittanut heille ruokaa ja vettä.
5. Ahab sanoi Obadjalle: »Käy kaikilla lähteillä ja puroilla, mitä maassa on. Kenties vielä löytyy ruohoa, niin että voimme pitää hevoset ja muulit hengissä emmekä joudu lopettamaan niitä.»
6. He jakoivat maan kahteen osaan. Ahab kulki toisen osan päästä päähän, Obadja toisen.
7. Kun Obadja oli tällä matkalla, Elia tuli häntä vastaan. Obadja tunsi profeetan. Hän heittäytyi kasvoilleen maahan ja sanoi: »Sinäkö se olet, herrani Elia?»
8. »Minä», vastasi Elia. »Mene sanomaan herrallesi, että olen täällä.»
9. Obadja sanoi: »Mitä pahaa minä olen tehnyt, kun sinä lähetät minut surman suuhun Ahabin luo?
10. Niin totta kuin Herra, sinun Jumalasi, elää, ei ole sellaista kansaa eikä valtakuntaa, jonka alueelta herrani ei olisi kysellyt sinua. Ja kun hänelle on vastattu, ettet ole siellä, hän on aina pannut sen valtakunnan ja kansan vannomaan, ettei sinua ole löydetty.
11. Nyt sinä käsket minun mennä kertomaan herralleni, että olet täällä.
12. Kun lähden luotasi, Herran henki vie sinut ties minne, ja kun minä menen kertomaan sinusta Ahabille eikä hän sitten löydäkään sinua, hän tappaa minut. Kuitenkin minä, palvelijasi, olen nuoruudestani saakka ollut Herralle kuuliainen!
13. Etkö ole kuullut, mitä tein silloin, kun Isebel tappoi Herran profeetat? Minähän piilotin sata profeettaa kahteen luolaan, viisikymmentä kumpaankin, ja toimitin heille ruokaa ja vettä.
14. Nyt sinä käsket minun mennä kertomaan herralleni, että olet täällä. Hän tappaa minut!»
15. Mutta Elia vastasi: »Niin totta kuin Herra Sebaot elää, hän, jota minä palvelen: tänään minä kohtaan kuninkaani!»
16. Obadja meni Ahabin luo ja kertoi hänelle, missä Elia oli. Ahab lähti tapaamaan Eliaa.
17. Profeetan nähdessään Ahab kysyi häneltä: »Siinäkö sinä nyt olet, sinä, joka olet saattanut Israelin kurjuuteen?»
18. Elia vastasi hänelle: »En minä tuo kurjuutta Israeliin. Sitä tuotte sinä ja isäsi suku, kun olette lyöneet laimin Herran käskyt ja kun sinä olet kääntynyt Baalin palvelijaksi.
19. Lähetä nyt koko Israelin kansalle käsky kokoontua minun luokseni Karmelinvuorelle, ja kutsu sinne myös Baalin neljäsataaviisikymmentä profeettaa ja Astarten neljäsataa profeettaa, joita Isebel ruokkii pöydässään.»
20. Ahab lähetti sanan kaikille israelilaisille ja kokosi profeetat Karmelinvuorelle.
21. Karmelinvuorella Elia kääntyi kansan puoleen ja sanoi: »Kuinka kauan te horjutte puolelta toiselle? Jos Herra on Jumala, seuratkaa häntä, jos taas Baal, seuratkaa sitten häntä!» Kansa ei vastannut hänelle mitään.
22. Elia sanoi silloin kansalle: »Minä yksin olen jäänyt jäljelle Herran profeetoista, kun taas Baalin profeettoja on neljäsataaviisikymmentä.
23. Tuokaa meille kaksi nuorta sonnia. He saavat valita itselleen niistä toisen. Paloitelkoot sitten sen ja pankoot palat polttopuiden päälle, mutta tulta älkööt sytyttäkö. Minä teen samoin toiselle sonnille, panen sen puiden päälle mutta en sytytä tulta.
24. Huutakoot he sitten avuksi omaa jumalaansa, minä huudan Herraa. Se jumala, joka vastaa tulella, on tosi Jumala.» Väki huusi yhteen ääneen: »Hyvä!»
25. Elia sanoi Baalin profeetoille: »Valitkaa itsellenne sonneista toinen. Valmistakaa te ensin uhrinne, koska teitä on enemmän. Huutakaa jumalanne nimeä, mutta älkää sytyttäkö tulta.»
26. He ottivat sonnin ja valmistivat uhrin. Aamusta keskipäivään saakka he sitten kutsuivat Baalia huutaen: »Baal, Baal, vastaa meille!» Ei kuulunut ääntä, ei tullut vastausta, vaikka he hyppivät paikalle rakennetun alttarin ympärillä.
27. Tuli keskipäivä, ja Elia pilkkasi heitä sanoen: »Huutakaa kovempaa! Onhan hän jumala, mutta hänellä taitaa olla kiireitä. Jospa hän on pistäytynyt tarpeilleen, vai olisiko hän matkoilla? Ehkä hän nukkuu ja herää kohta.»
28. Profeetat huusivat vielä kovemmalla äänellä ja viiltelivät tapansa mukaan itseään miekoilla ja keihäillä, niin että olivat aivan veressä.
29. Puolenpäivän jälkeen he tulivat hurmoksiin ja olivat siinä tilassa ruokauhrin aikaan saakka. Mutta ei kuulunut ääntä, ei tullut vastausta, mitään ei tapahtunut.
30. Silloin Elia sanoi kansalle: »Tulkaa tänne luokseni.» Kaikki kerääntyivät hänen lähelleen. Elia korjasi Herran alttarin, joka oli hajotettu.
31. Hän otti kaksitoista kiveä, yhtä monta kuin oli Jaakobista polveutuvia heimoja, hänestä, jolle oli tullut tämä Herran sana: »Sinun nimesi on oleva Israel.»
32. Hän rakensi kivistä Herralle alttarin ja kaivoi sen ympärille ojan, johon olisi mahtunut kaksi sea-mittaa jyviä.
33. Sitten hän latoi puut alttarille, paloitteli sonnin ja pani palat puiden päälle.
34. Hän sanoi: »Täyttäkää neljä ruukkua vedellä ja valuttakaa vesi polttouhrin ja puiden päälle.» Sitten hän sanoi: »Tehkää sama uudelleen.» Näin tehtiin. Hän sanoi: »Tehkää se kolmannen kerran.» Se tehtiin kolmannen kerran.
35. Vesi valui alttarin ympärille ja täytti ojankin.
36. Ruokauhrin aikaan profeetta Elia astui kansan eteen ja sanoi: »Herra, Abrahamin, Iisakin ja Israelin Jumala! Tulkoon tänä päivänä tiettäväksi, että sinä olet Jumala Israelissa ja että minä olen palvelijasi ja olen tehnyt kaiken tämän sinun käskystäsi.
37. Vastaa minulle, Herra, vastaa minulle, jotta tämä kansa oppisi, että sinä, Herra, olet Jumala! Vastaa ja käännä heidän sydämensä taas puoleesi!»
38. Silloin Herran tuli iski alas. Se söi polttouhrin ja puut sekä alttarin kivet ja mullan ja nuoli ojasta veden.
39. Kun kansa näki tämän, kaikki heittäytyivät kasvoilleen ja huusivat: »Herra on Jumala! Herra on Jumala!»
40. Elia sanoi heille: »Ottakaa kiinni Baalin profeetat, älkää päästäkö ainoatakaan pakoon!» Heidät otettiin kiinni, ja Elia vei heidät alas Kisoninpurolle ja surmasi heidät siellä.
41. Elia sanoi Ahabille: »Lähde nyt syömään ja juomaan, sateen kohina kuuluu jo.»
42. Ahab meni aterioimaan. Mutta Elia nousi Karmelille, kumartui maahan ja painoi kasvonsa polviensa väliin.
43. Hän sanoi palveluspojalleen: »Mene huipulle ja katso merelle päin.» Poika meni ylös, katseli ja sanoi: »Ei näy mitään.» Elia sanoi: »Mene takaisin.» Näin hän teki seitsemän kertaa.
44. Seitsemännellä kerralla palveluspoika sanoi: »Nyt mereltä nousee pieni pilvi, miehen kämmenen kokoinen.» Silloin Elia sanoi: »Mene sanomaan Ahabille, että hän valjastuttaisi hevosensa ja lähtisi heti, ettei sade ehdi estää matkantekoa.»
45. Siinä samassa myrskypilvet synkensivät taivaan ja alkoi rankkasade. Ahab nousi vaunuihin ja lähti Jisreeliin.
46. Herran käsi tuli Elian päälle, ja hän kietoi viittansa liepeet vyötäisilleen ja juoksi Ahabin edellä koko matkan Jisreeliin saakka.