1. Kuninkaiden kirja 2 FINRK

1. Kun Daavidin päivät lähestyivät loppuaan ja hänen oli aika kuolla, hän antoi pojalleen Salomolle käskyn sanoen:

2. ”Minä menen tietä, jota koko maailman on kuljettava. Ole luja ja ole mies.

3. Noudata Herran , Jumalasi, tahtoa, niin että kuljet hänen teitään ja pidät hänen lakinsa, käskynsä, säädöksensä ja todistuksensa, niin kuin ne on kirjoitettu Mooseksen laissa, että menestyisit kaikessa, mitä teet, ja kaikkialla, minne käännyt.

4. Silloin Herra toteuttaa sanansa, jonka hän on minusta puhunut: ’Jos poikasi pitävät huolen tiestään, niin että vaeltavat minun edessäni totuudessa kaikesta sydämestään ja kaikesta sielustaan, on sinun suvustasi aina oleva mies Israelin valtaistuimella.’

5. Sinä tiedät myös, mitä Jooab, Serujan poika, on tehnyt minulle, ja mitä hän teki kahdelle Israelin sotapäällikölle, Abnerille, Neerin pojalle, ja Amasalle, Jeterin pojalle. Hän murhasi heidät vuodattaen rauhan aikana verta niin kuin sodassa ja tahrasi verellä vyönsä, joka hänellä oli vyötäisillään, ja kenkänsä, jotka hänellä oli jalassaan.

6. Tee nyt viisautesi mukaan äläkä anna hänen mennä harmaapäisenä rauhassa alas tuonelaan.

7. Osoita kuitenkin ystävällisyyttä gileadilaisen Barsillain pojille. Olkoot he niiden joukossa, jotka syövät sinun pöydästäsi, sillä niin hekin tekivät minulle tullessaan luokseni, kun minä pakenin veljeäsi Absalomia.

8. Luonasi on vielä Simei, Geeran poika, benjaminilainen Bahurimista. Hän kirosi minua hirvittävillä kirouksilla, kun menin Mahanaimiin. Mutta kun hän sitten tuli minua vastaan alas Jordanille, minä vannoin hänelle Herran kautta: ’Minä en surmaa sinua miekalla.’

9. Mutta älä sinä jätä häntä rankaisematta, sillä sinä olet viisas mies ja tiedät, mitä sinun on tehtävä hänelle saattaaksesi hänen harmaat hiuksensa verisenä tuonelaan.”

10. Sitten Daavid meni lepoon isiensä luo, ja hänet haudattiin Daavidin kaupunkiin.

11. Aika, jonka Daavid hallitsi Israelia, oli neljäkymmentä vuotta. Hebronissa hän hallitsi seitsemän vuotta ja Jerusalemissa kolmekymmentäkolme vuotta.

12. Salomo nousi isänsä Daavidin valtaistuimelle, ja hänen kuninkuutensa tuli hyvin vahvaksi.

13. Tämän jälkeen Adonia, Haggitin poika, tuli Batseban, Salomon äidin luo. Batseba kysyi: ”Tietääkö tulosi rauhaa?” ”Rauhaa”, hän vastasi

14. ja jatkoi: ”Minulla on sinulle asiaa.” Batseba sanoi: ”Puhu.”

15. Adonia sanoi: ”Sinä tiedät, että kuninkuus oli minun ja koko Israel oli kääntänyt katseensa minuun, jotta minusta tulisi kuningas. Mutta sitten kuninkuus meni veljelleni, sillä se tuli hänelle Herralta .

16. On kuitenkin yksi asia, jota minä sinulta pyytäisin. Älä kiellä sitä minulta.” ”Puhu”, Batseba sanoi hänelle.

17. Adonia sanoi: ”Puhu kuningas Salomolle, sillä sinua hän ei torju, että hän antaisi minulle suunemilaisen Abisagin vaimoksi.”

18. Batseba vastasi: ”Hyvä on. Minä puhun sinusta kuninkaalle.”

19. Sitten Batseba meni kuningas Salomon luo puhumaan hänelle Adoniasta. Kuningas nousi ja meni häntä vastaan, kumarsi hänelle ja istui valtaistuimelleen. Myös kuninkaan äidille asetettiin istuin, ja hän istui Salomon oikealle puolelle.

20. Batseba sanoi: ”Pyydän sinulta yhtä pientä asiaa, älä kiellä sitä minulta.” Kuningas sanoi hänelle: ”Pyydä, äiti, minä en kiellä sitä sinulta.”

21. Hän sanoi: ”Annettakoon suunemilainen Abisag veljellesi Adonialle vaimoksi.”

22. Kuningas Salomo vastasi äidilleen: ”Miksi pyydät vain suunemilaista Abisagia Adonialle? Pyydä hänelle myös kuninkuutta – onhan hän minun vanhempi veljeni – hänelle, pappi Ebjatarille ja Jooabille, Serujan pojalle.”

23. Kuningas Salomo vannoi Herran kautta: ”Rangaiskoon minua Jumala nyt ja vastedes, jollei Adonia saa maksaa hengellään sitä, että on puhunut näin.

24. Niin totta kuin Herra elää, hän, joka on vahvistanut minun asemani ja asettanut minut isäni Daavidin valtaistuimelle ja joka lupauksensa mukaan on perustanut minulle kuningashuoneen, Adonian on kuoltava vielä tänään.”

25. Sitten kuningas Salomo lähetti Benajan, Joojadan pojan, surmaamaan Adonian, ja niin Adonia kuoli.

26. Pappi Ebjatarille kuningas sanoi: ”Mene Anatotiin pelloillesi, sillä sinä olet kuoleman oma. Minä en kuitenkaan surmaa sinua nyt, koska olet kantanut Herran Jumalan liitonarkkua isäni Daavidin edessä ja koska olet kärsinyt kaikkea, mitä isäni on kärsinyt.”

27. Näin Salomo karkotti Ebjatarin, niin ettei tämä saanut toimia Herran pappina, ja toteutti sen sanan, jonka Herra oli Siilossa puhunut Eelin suvusta.

28. Kun sanoma tästä tuli Jooabille – hän oli näet mennyt Adonian puolelle, vaikka ei ollutkaan mennyt Absalomin puolelle – Jooab pakeni Herran telttaan ja tarttui alttarin sarviin.

29. Kuningas Salomolle kerrottiin, että Jooab oli paennut Herran telttaan ja on alttarin ääressä. Silloin Salomo lähetti Benajan, Joojadan pojan, ja käski: ”Mene ja surmaa hänet.”

30. Benaja meni Herran telttaan ja sanoi Jooabille: ”Näin sanoo kuningas: ’Lähde ulos!’” Mutta hän vastasi: ”En, tässä minä kuolen.” Benaja toi vastauksen kuninkaalle ja sanoi: ”Näin Jooab minulle puhui, ja näin hän vastasi.”

31. Kuningas sanoi hänelle: ”Tee niin kuin hän on puhunut. Surmaa ja hautaa hänet. Siten poistat minun päältäni ja isäni suvun päältä sen viattoman veren, jonka Jooab on vuodattanut.

32. Herraantakoon Jooabin veritekojen tulla hänen omaksi syykseen, koska hän kävi kahden miehen kimppuun, jotka olivat häntä oikeamielisempiä ja parempia, ja tappoi heidät miekalla isäni Daavidin tietämättä: Abnerin, Neerin pojan, Israelin sotaväen päällikön, ja Amasan, Jeterin pojan, Juudan sotaväen päällikön.

33. Palautukoon heidän verensä Jooabin ja hänen jälkeläistensä päälle ikuisiksi ajoiksi. Mutta Daavidille, hänen jälkeläisilleen, suvulleen ja valtaistuimelleen tulkoon Herralta rauha ikuisiksi ajoiksi.”

34. Niin Benaja, Joojadan poika, meni ja löi Jooabin kuoliaaksi, ja hänet haudattiin omaan sukuhautaansa autiomaahan.

35. Kuningas asetti Benajan, Joojadan pojan, Jooabin tilalle sotaväen päälliköksi, ja pappi Saadokin kuningas asetti Ebjatarin tilalle.

36. Sen jälkeen kuningas lähetti palvelijansa kutsumaan Simein luokseen ja sanoi hänelle: ”Rakenna itsellesi talo Jerusalemiin ja asu siellä äläkä lähde sieltä minnekään.

37. Tiedä se, että sinä päivänä, jona lähdet ja ylität Kidroninpuron, sinun totisesti on kuoltava, ja olet itse vastuussa verestäsi.”

38. Simei sanoi kuninkaalle: ”Sana, jonka herrani, kuningas, on puhunut, on hyvä. Palvelijasi tekee sen mukaan.” Simei asui sen jälkeen kauan Jerusalemissa.

39. Mutta kolmen vuoden kuluttua Simeiltä karkasi kaksi orjaa Gatin kuninkaan Aakiksen, Maakan pojan, luo. Simeille kerrottiin: ”Orjasi ovat Gatissa.”

40. Silloin Simei nousi, satuloi aasinsa ja lähti Aakiksen luo Gatiin etsimään orjiaan. Hän meni ja toi orjansa Gatista.

41. Kun Salomolle kerrottiin, että Simei oli mennyt Jerusalemista Gatiin ja palannut takaisin,

42. hän lähetti palvelijansa kutsumaan Simein luokseen ja sanoi hänelle: ”Enkö minä vannottanut sinua Herran kautta ja varoittanut sinua sanoen: ’Tiedä se, että sinä päivänä, jona lähdet sinne tai tänne, sinun totisesti on kuoltava’? Ja sinä sanoit minulle: ’Hyvä on, olen ymmärtänyt.’

43. Miksi et siis ole noudattanut Herralle vannomaasi valaa etkä käskyä, jonka minä sinulle annoin?”

44. Kuningas sanoi vielä Simeille: ”Sinä tiedät kaiken sen pahan, mikä on tunnollasi ja minkä olet tehnyt minun isälleni Daavidille. Herra kääntää sinun pahat tekosi omaksi syyksesi.

45. Mutta kuningas Salomo on siunattu, ja Daavidin valtaistuin on oleva ikuisesti vahva Herran edessä.”

46. Sitten kuningas antoi käskyn Benajalle, Joojadan pojalle, ja tämä meni ja löi Simein kuoliaaksi. Ja kuninkuus vahvistui Salomon käsissä.