1. Samuelin kirja 20 FB92

1. Daavid pakeni Raman Najotista. Hän meni Jonatanin luo ja sanoi: »Mitä minä olen tehnyt? Minkä rikoksen tai vääryyden olen tehnyt isääsi vastaan, kun hän tavoittelee minun henkeäni?»

2. Jonatan vastasi: »Jumala varjelkoon! Ei sinun henkesi ole vaarassa. Isäni ei tee koskaan mitään kertomatta siitä minulle. Miksi hän nyt salaisi minulta tämän asian? Se ei voi olla totta.»

3. Mutta Daavid väitti: »Isäsi tietää hyvin, että sinä olet kiintynyt minuun, ja hän ajattelee: ’Tämä ei saa tulla Jonatanin tietoon, muuten hän pahoittaa mielensä.’ Mutta niin totta kuin Herra elää ja sinä elät, vain askel on minun ja kuoleman välillä!»

4. Jonatan sanoi Daavidille: »Minä teen puolestasi kaiken, mitä vain tahdot.»

5. Silloin Daavid sanoi: »Huomenna on uudenkuun päivä, ja minun on määrä aterioida kuninkaan kanssa. Auta minua piiloutumaan kaupungin ulkopuolelle. Minä pysyn siellä ylihuomisiltaan saakka.

6. Jos isäsi kyselee minua, sano hänelle: ’Daavid pyysi minulta luvan käväistä kaupungissaan Betlehemissä, koska hänen sukunsa viettää siellä uhrijuhlaa.’

7. Jos isäsi tyytyy siihen vastaukseen, minä voin olla rauhassa, mutta jos hän raivostuu, tiedät sinäkin, että hänellä on paha mielessä.

8. Näytä, että olet todella ystäväni! Olethan tehnyt kanssani liiton Herran nimessä. Mutta jos sittenkin olen syyllistynyt johonkin rikokseen, tapa sinä minut – älä jätä minua isäsi käsiin!»

9. Jonatan sanoi: »Älä tuollaista puhu! Jos vähänkin huomaan, että isäni hautoo jotakin pahaa sinua vastaan, kerron siitä varmasti sinulle.»

10. Daavid kysyi: »Miten saan tiedon, jos isäsi vastaa sinulle vihaisesti?»

11. Jonatan sanoi silloin Daavidille: »Tule, mennään ulos kaupungista.» He lähtivät yhdessä.

12. Ja Jonatan sanoi: »Kautta Herran, Israelin Jumalan: tähän aikaan huomenna tai ylihuomenna otan selvää isäni aikeista. Varmaan asiasi ovat hyvin, mutta jos niin ei ole, minä toimitan siitä tiedon sinulle.

13. Jos isäni aikoo tehdä sinulle jotakin pahaa, saa Herra tehdä minulle vielä pahemmin, ellen ilmaise hänen aikeitaan sinulle ja toimita sinua turvallisesti pois täältä. Olkoon Herra sinun kanssasi, kuten hän on ollut isäni kanssa!

14. Niin kauan kuin minä elän, tulee myös sinun osoittaa minua kohtaan sitä ystävyyttä, jota Herra vaatii, niin että saan pitää henkeni.

15. Älä liioin milloinkaan kiellä ystävyyttäsi minun suvultani, älä edes silloin, kun Herra hävittää maan päältä vihollisesi viimeistä myöten.»

16. Niin Jonatan teki liiton Daavidin suvun kanssa ja sanoi: »Herra kostakoon Daavidin vihollisille!»

17. Ja Jonatan pyysi vielä Daavidiakin vannomaan heidän keskinäisen rakkautensa kautta, sillä hän rakasti Daavidia yhtä paljon kuin omaa henkeään.

18. Sitten Jonatan sanoi: »Huomenna on uudenkuun päivä, ja sinua kysellään, kun paikkasi on tyhjä.

19. Ylihuomenna sinua kysellään vielä varmemmin. Tule silloin tänne samaan paikkaan, jossa olit piilossa aikaisemminkin, ja istu tuon kivikasan luona.

20. Minä ammun kolme nuolta sinnepäin niin kuin ampuisin maaliin.

21. Sitten lähetän pojan etsimään nuolia. Jos huudan pojalle: ’Nuoli on tännempänä, ota se siitä’, voit tulla esille, sillä kaikki on hyvin, ja niin totta kuin Herra elää, sinulla ei ole mitään hätää.

22. Mutta jos huudan pojalle: ’Nuoli on kauempana’, lähde silloin pakoon, Herra lähettää sinut matkaan.

23. Mistä nyt olemme keskenämme sopineet, siitä Herra on ikuisena todistajana.»

24. Daavid piiloutui kaupungin ulkopuolelle. Uudenkuun päivänä kuningas istui aterialle.

25. Hän istui tavallisella paikallaan seinän vieressä, Jonatan istui häntä vastapäätä ja Abner Saulin vieressä, mutta Daavidin paikka oli tyhjä.

26. Saul ei kuitenkaan vielä sinä päivänä sanonut mitään, sillä hän ajatteli: »Hänelle on varmaan sattunut jotakin, ehkäpä hän on epäpuhdas.»

27. Seuraavana päivänä oli uudenkuun juhlan toinen päivä, ja Daavidin paikka oli edelleen tyhjä. Nyt Saul kysyi pojaltaan Jonatanilta: »Minkä takia Iisain poika ei ole tullut aterialle, ei eilen eikä tänäänkään?»

28. Jonatan vastasi: »Daavid pyysi minulta lupaa mennä Betlehemiin

29. ja sanoi: ’Anna minun lähteä. Meillä on suvun uhrijuhla Betlehemissä, ja veljeni on käskenyt minun tulla sinne. Jos minusta vähänkin välität, niin päästät minut katsomaan veljiäni.’ Sen takia hän ei ole tullut kuninkaan pöytään.»

30. Silloin Saul raivostui Jonatanille ja huusi hänelle: »Sinä petollisen nartun pentu! Tiedän kyllä, että sinä pidät yhtä tuon Iisain pojan kanssa häpeäksi itsellesi ja kirotulle äidillesi!

31. Mutta niin kauan kuin Iisain poika on hengissä, et sinä eikä sinun kuninkuutesi ole turvassa. Lähetä miehet hakemaan hänet heti tänne. Nyt hän on kuoleman oma!»

32. Jonatan vastasi isälleen Saulille: »Miksi hänen täytyy kuolla? Mitä hän on tehnyt?»

33. Silloin Saul kohotti keihäänsä häntä kohti uhaten tappaa hänet, ja Jonatan ymmärsi, että hänen isänsä oli päättänyt surmata Daavidin.

34. Jonatan lähti kiivastuneena pöydästä. Hän ei syönyt palaakaan koko uudenkuun juhlan toisena päivänä, sillä hän oli murheissaan Daavidin puolesta ja isänsä loukkaavien sanojen tähden.

35. Aamulla Jonatan lähti kaupungin ulkopuolelle tapaamaan Daavidia, niin kuin he olivat sopineet, ja otti mukaansa pienen palveluspojan.

36. Perille päästyään Jonatan sanoi pojalle: »Juokse etsimään nuolia, jotka minä ammun!» Poika lähti juoksemaan, ja Jonatan ampui nuolen hänen ylitseen.

37. Kun poika oli tulossa Jonatanin nuolen luo, Jonatan huusi hänelle: »Nuoli on vielä kauempana!»

38. Sitten hän vielä huusi pojalle: »Pidä kiirettä! Nopeasti, älä viivyttele siellä!» Jonatanin palvelija otti nuolen maasta ja palasi isäntänsä luo.

39. Poika ei osannut epäillä mitään, sillä vain Jonatan ja Daavid tiesivät, mitä sanat tarkoittivat.

40. Jonatan antoi sitten varusteensa palvelijalle ja sanoi hänelle: »Vie nämä kaupunkiin.»

41. Palvelijan mentyä Daavid nousi kivikasan takaa ja kumarsi kolmesti maahan asti. Sitten he suutelivat toisiaan ja itkivät yhdessä, Daavid vielä Jonataniakin enemmän.

42. Jonatan sanoi Daavidille: »Mene rauhassa! Me olemme vannoneet toisillemme ystävyyttä Herran nimessä. Niin kuin silloin lausuimme, Herra on oleva liiton ikuisena todistajana sekä meidän että meidän jälkeläistemme välillä.»