Logo
🔍

2. Aikakirja 28 FINRK

« Aahas Juudan kuninkaana

1. Aahas oli kahdenkymmenen vuoden ikäinen tullessaan kuninkaaksi, ja hän hallitsi Jerusalemissa kuusitoista vuotta. Hän ei tehnyt sitä, mikä on oikein Herran silmissä, niin kuin hänen isänsä Daavid oli tehnyt.

2. Hän vaelsi Israelin kuninkaiden teitä ja teki myös valettuja kuvia baaleille.

3. Hän suitsutti Ben-Hinnomin laaksossa ja poltti poikiaan tulella niiden kansojen kauhistuttavien tekojen mukaan, jotka Herra oli karkottanut israelilaisten tieltä.

4. Hän uhrasi ja suitsutti uhrikukkuloilla ja kummuilla ja jokaisen vehreän puun alla.

5. Siksi Herra , hänen Jumalansa, antoi hänet Aramin kuninkaan valtaan. Aramilaiset löivät hänet, ottivat häneltä suuren joukon sotilaita vangiksi ja veivät heidät Damaskokseen. Herra antoi hänet myös Israelin kuninkaan käsiin, ja tämä tuotti hänelle suuren tappion.

6. Pekah, Remaljan poika, surmasi yhtenä päivänä satakaksikymmentätuhatta Juudan sotakuntoista miestä, koska Juuda oli hylännyt Herran , isiensä Jumalan.

7. Sikri, efraimilainen sotasankari, tappoi kuninkaan pojan Maasejan, palatsin päällikön Asrikamin ja Elkanan, joka oli arvossa kuninkaasta seuraava.

8. Israelilaiset ottivat vangiksi heimoveljiensä vaimot, pojat ja tyttäret, yhteensä kaksisataatuhatta ja ryöstivät heiltä myös paljon saalista, jonka he veivät Samariaan.

9. Siellä oli Herran profeetta nimeltään Ooded. Hän meni sotajoukkoa vastaan, kun se oli tulossa Samariaan, ja sanoi: ” Herra , teidän isienne Jumala, on vihastunut Juudaan ja antanut sen asukkaat teidän käsiinne. Raivon vallassa te olette tappaneet heitä, ja vihanne on noussut taivaaseen asti.

10. Nyt te aiotte alistaa nämä Juudan ja Jerusalemin asukkaat orjiksenne ja orjattariksenne! Ettekö te itsekin ole syyllisiä Herran , Jumalanne, edessä?

11. Kuulkaa nyt minua ja palauttakaa vangit, jotka olette ottaneet heimoveljienne joukosta, sillä Herran vihan hehku on teidän päällänne.”

12. Myös muutamat efraimilaisten johtomiehistä, Asarja, Joohananin poika, Berekja, Mesillemotin poika, Hiskia, Sallumin poika, ja Amasa, Hadlain poika, menivät sodasta palaavia vastaan

13. ja sanoivat heille: ”Älkää tuoko tänne noita vankeja. Niin tehden te saatatte meidät syyllisiksi Herran edessä, kun aiotte entisestään lisätä meidän syntejämme ja syyllisyyttämme. Onhan meidän syyllisyytemme jo nyt suuri, ja vihan hehku on Israelin päällä.”

14. Silloin sotilaat päästivät vangit vapaiksi ja luopuivat myös ryöstösaaliistaan johtomiesten ja koko seurakunnan edessä.

Assyria ahdistaa Juudaa

15. Tehtävään nimetyt miehet nousivat, ottivat huostaansa vangit ja antoivat saaliista vaatteet kaikille niille, jotka heidän joukossaan olivat alasti. He antoivat heille vaatteita ja kenkiä, ruokaa ja juomaa. He voitelivat heidät öljyllä ja toimittivat kaikille uupuneille aaseja ja veivät heidät Jerikoon, Palmukaupunkiin, veljiensä luo. Sitten he palasivat Samariaan.

16. Siihen aikaan kuningas Aahas lähetti sanansaattajia Assyrian kuninkaiden luo saadakseen apua,

17. sillä edomilaisetkin olivat tulleet ja lyöneet Juudan ja ottaneet vankeja.

18. Myös filistealaiset olivat tehneet ryöstöretken Sefelan alangon ja Juudan eteläosan kaupunkeihin. He olivat valloittaneet Beet-Semeksen, Aijalonin, Gederotin, Sookon ja sen ympärillä olevat kylät, Timnan ja sen ympärillä olevat kylät sekä Gimson ja sen ympärillä olevat kylät ja asettuneet niihin asumaan.

19. Näin Herra nöyryytti Juudaa Aahaksen, Israelin kuninkaan, tähden, koska tämä oli harjoittanut hillittömyyttä Juudassa ja ollut uskoton Herraa kohtaan.

20. Tillegat-Pilneser, Assyrian kuningas, tuli Aahasta vastaan, mutta kävikin hänen kimppuunsa sen sijaan että olisi tukenut häntä.

Aahaksen luopumus ja kuolema

21. Vaikka Aahas otti osan Herran temppelin, kuninkaan palatsin ja johtomiesten linnojen aarteista ja antoi kaiken Assyrian kuninkaalle, siitä ei ollut hänelle apua.

22. Kuningas Aahas oli ahdinkonsa aikana entistä uskottomampi Herraa kohtaan.

23. Hän uhrasi Damaskoksen jumalille, jotka olivat voittaneet hänet, sillä hän ajatteli: ”Koska Aramin kuninkaiden jumalat ovat auttaneet heitä, uhraan minäkin niille, että ne auttaisivat myös minua.” Mutta ne koituivat hänelle ja koko Israelille lankeemukseksi.

24. Aahas kokosi Jumalan temppelin esineet ja hakkasi ne kappaleiksi. Hän sulki Herran temppelin ovet ja teetti itselleen alttareita joka puolelle Jerusalemia.

25. Lisäksi hän teetti jokaisen Juudan kaupungin kukkuloille uhripaikkoja suitsuttaakseen vieraille jumalille. Näin hän vihoitti Herran , isiensä Jumalan.

26. Mitä tulee muihin Aahasta koskeviin asioihin ja koko hänen aikaisempaan ja myöhempään vaellukseensa, niistä on kirjoitettu Juudan ja Israelin kuninkaiden aikakirjaan.

27. Sitten Aahas meni lepoon isiensä luo, ja hänet haudattiin kaupungin muurien sisäpuolelle Jerusalemiin, sillä häntä ei viety Israelin kuninkaiden hautoihin. Hänen poikansa Hiskia tuli kuninkaaksi hänen jälkeensä.

»