2. Aikakirja 9 FINRK
1. Kun Saban kuningatar sai kuulla Salomon maineesta, hän tuli Jerusalemiin koettelemaan Salomoa vaikeilla kysymyksillä. Hänen mukanaan tuli hyvin suuri kamelikaravaani. Kamelien kuormissa oli hajuaineita ja hyvin paljon kultaa ja jalokiviä. Kun hän tuli Salomon luo, hän kertoi tälle kaiken, mitä hänellä oli sydämellään.
2. Salomo vastasi kaikkiin kuningattaren kysymyksiin, eikä mikään asia ollut hänelle niin vaikea, ettei hän olisi kyennyt sitä selittämään.
3. Kun Saban kuningatar näki kaiken Salomon viisauden, palatsin, jonka hän oli rakentanut,
4. ruuat hänen pöydällään ja hänen palvelijoittensa asunnot, ja sen, miten he palvelivat ja olivat pukeutuneet, hänen juomanlaskijansa ja heidän vaatetuksensa sekä portaikon, jota pitkin hän nousi Herran temppeliin, hän meni miltei hengettömäksi
5. ja sanoi kuninkaalle: ”Totta on, mitä kuulin maassani puhuttavan sinusta ja sinun viisaudestasi.
6. Minä en kuitenkaan uskonut niitä puheita ennen kuin tulin ja sain omin silmin nähdä. Todellakin, ei puoltakaan sinun suuresta viisaudestasi ollut minulle kerrottu! Sinä olet paljon suurempi kuin minä olin kuullut huhuttavan.
7. Onnellisia ovat sinun miehesi, onnellisia nämä palvelijasi, jotka aina saavat seistä edessäsi ja kuulla viisauttasi!
8. Siunattu olkoon Herra , sinun Jumalasi, joka on mieltynyt sinuun, niin että on asettanut sinut valtaistuimelleen olemaan kuninkaana Herran , sinun Jumalasi, kunniaksi. Koska Jumalasi rakastaa Israelia, hän tahtoo pitää sen vahvana ikuisesti. Siksi hän on asettanut sinut israelilaisille kuninkaaksi, hallitsemaan oikeuden ja vanhurskauden mukaan.”
9. Saban kuningatar antoi kuninkaalle satakaksikymmentä talenttia kultaa ja suuret määrät hajuaineita ja jalokiviä. Kuningas Salomolla ei ollut aikaisemmin ollut sellaisia hajuaineita, joita Saban kuningatar hänelle antoi.
10. Tämän lisäksi Huuramin ja Salomon palvelijat, jotka hakivat kultaa Oofirista, toivat myös santelipuuta ja jalokiviä.
11. Santelipuusta kuningas teetti portaat Herran temppeliin ja omaan palatsiinsa sekä lyyroja ja harppuja laulajille. Sellaisia ei ollut ennen nähty Juudan maassa.
Salomon rikkaus ja viisaus12. Kuningas Salomo puolestaan antoi Saban kuningattarelle kaiken, mitä hän halusi ja pyysi, antoi vielä enemmän kuin hän oli tuonut kuninkaalle. Sitten kuningatar lähti paluumatkalle ja meni palvelijoineen omaan maahansa.
13. Salomolle vuosittain tuodun kullan paino oli kuusisataakuusikymmentäkuusi talenttia.
14. Sen lisäksi kultaa ja hopeaa tuli kauppamiehiltä ja kaupustelijoilta sekä kaikilta Arabian kuninkailta ja oman maan käskynhaltijoilta.
15. Kuningas Salomo teetti kullasta pakottamalla kaksisataa suurta kilpeä ja käytti jokaiseen kilpeen kuusisataa sekeliä kultaa.
16. Samoin hän teetti kolmesataa pienempää kilpeä kullasta pakottamalla ja käytti jokaiseen kolmesataa sekeliä kultaa. Kilvet hän asetti Libanoninmetsä-palatsiin.
17. Vielä kuningas teetti suuren norsunluisen valtaistuimen ja päällysti sen puhtaalla kullalla.
18. Valtaistuimelle johti kuusi porrasta ja kultainen astinlauta, joka oli kiinnitetty valtaistuimeen. Istuimen kummallakin sivulla oli käsinoja, ja käsinojien vieressä seisoi kaksi leijonaa.
19. Kuudella portaalla seisoi kummassakin päässä leijona, kaikkiaan kaksitoista leijonaa. Sen kaltaista ei ollut tehty missään muussa valtakunnassa.
20. Kaikki kuningas Salomon juoma-astiat olivat kultaa, ja myös kaikki Libanoninmetsä-palatsin astiat olivat puhdasta kultaa. Hopeaa ei Salomon päivinä pidetty minkään arvoisena.
21. Kuninkaalla oli näet laivoja, jotka purjehtivat Tarsikseen mukanaan Huuramin palvelijoita. Kerran kolmessa vuodessa nämä Tarsiksen laivat palasivat ja toivat kultaa ja hopeaa, norsunluuta, apinoita ja riikinkukkoja.
22. Kuningas Salomo oli rikkaampi ja viisaampi kuin yksikään kuningas maan päällä,
23. ja kaikki maan kuninkaat halusivat nähdä Salomon ja kuulla viisautta, jonka Jumala oli hänen sydämeensä antanut.
24. Tulijat toivat kukin vuosi vuodelta lahjansa: hopea- ja kultaesineitä, vaatteita, aseita, hajuaineita, hevosia ja muuleja.
25. Salomolla oli neljätuhatta tallia hevosia ja sotavaunuja varten sekä kaksitoistatuhatta ratsumiestä. Ne hän sijoitti vaunukaupunkeihin ja Jerusalemiin kuninkaan luo.
26. Hän hallitsi kaikkia kuninkaita Eufratvirrasta filistealaisten maahan ja Egyptin rajaan asti.
27. Hopeaa kuningas hankki Jerusalemiin kuin kiviä ja setripuuta niin paljon kuin metsäviikunapuita on Sefelan alangolla.
Salomon kuolema28. Hevosia Salomolle tuotiin Egyptistä ja kaikista muista maista.
29. Muista Salomoa koskevista asioista, niin hänen aikaisemmista kuin myöhemmistäkin vaiheistaan, on kirjoitettu profeetta Naatanin historiassa, siilolaisen Ahian profetiassa ja näkijä Jeddon näyissä, jotka koskivat Jerobeamia, Nebatin poikaa.
30. Salomo hallitsi Jerusalemissa koko Israelia neljäkymmentä vuotta.
31. Sitten Salomo meni lepoon isiensä luo, ja hänet haudattiin isänsä Daavidin kaupunkiin. Ja hänen poikansa Rehabeam tuli kuninkaaksi hänen jälkeensä.