Logo
🔍

2. kirje korinttilaisille 8 FINRK

« Keräys Jerusalemin seurakunnalle

1. Veljet, teemme teille tiettäväksi, millainen Jumalan armo on suotu Makedonian seurakunnille.

2. Huolimatta raskaista, ahdistavista koetuksista uskovien ilo oli niin ylenpalttinen, että he suuressa köyhyydessäänkin olivat hyvin anteliaita.

3. Voin todistaa, että he antoivat voimiensa mukaan, jopa yli voimiensa. Omasta aloitteestaan

4. he pyytämällä pyysivät meidän suostumustamme, että saisivat osallistua pyhien avustamiseen.

5. Eivätkä he vain tehneet niin kuin olimme toivoneet, vaan antoivat itsensäkin, ennen kaikkea Herralle ja sitten myös meille, Jumalan tahdon mukaisesti.

6. Niinpä me kehotimme Titusta, että niin kuin hän oli aloittanut tämän rakkaudentyön, hän myös veisi sen teidän keskuudessanne päätökseen.

7. Niin kuin teillä on runsaasti kaikkea, uskoa, sanaa, tietoa, kaikenlaista intoa ja meistä teihin tullutta rakkautta, niin olkaa anteliaita myös tässä rakkaudentyössä.

8. En sano tätä käskien, vaan viittaamalla toisten intoon koettelen teidän rakkautenne aitoutta.

9. Tehän tunnette meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen armon: vaikka hän oli rikas, hän tuli teidän tähtenne köyhäksi, että te rikastuisitte hänen köyhyydestään.

10. Annan vain neuvon tässä asiassa, sillä se on hyödyksi teille, jotka jo viime vuonna olitte ensimmäiset, ette vain tekemään vaan myös tahtomaan.

11. Saattakaa nyt työnne päätökseen, niin että yhtä alttiisti kuin olitte siitä päättäneet, sen varojenne mukaan myös toteutatte.

12. Jos on alttiutta, sillä on arvoa sen mukaan, mitä omistaa, eikä sen mukaan, mitä ei omista.

13. Eihän ole tarkoitus, että muut pääsisivät helpolla ja te joutuisitte ahdinkoon, vaan kysymys on tasauksesta.

14. Tulkoon teidän nykyinen yltäkylläisyytenne avuksi heidän puutteeseensa, niin että heidän yltäkylläisyytensä tulisi vuorostaan avuksi teidän puutteeseenne. Näin syntyy tasaus,

Keräyksen suorittajat

15. kuten on kirjoitettu: ”Sillä, joka oli koonnut paljon, ei ollut liikaa, eikä siltä, joka oli koonnut vähän, puuttunut mitään.”

16. Kiitos Jumalalle, joka antoi Tituksen sydämeen saman innon teidän hyväksenne!

17. Hän noudatti minun kehotustani ja innostui jopa niin, että omasta halustaan lähti teidän luoksenne.

18. Lähetimme hänen kanssaan veljen, jota evankeliumin julistamisesta kiitetään kaikissa seurakunnissa.

19. Seurakunnat ovat myös valinneet hänet matkatoveriksemme viemään tätä rakkauden lahjaa, jonka toimitamme Herran kunniaksi ja oman alttiutemme osoitukseksi.

20. Näin vältämme sen, että joku pääsisi moittimaan meitä tämän runsaan avustuksen hoidosta,

21. sillä me huolehdimme siitä, mikä on oikein, ei ainoastaan Herran vaan myös ihmisten edessä.

22. Lähetimme heidän kanssaan vielä erään veljemme, jonka innon olemme todenneet usein ja monessa asiassa. Hän on nyt vielä paljon innokkaampi, koska hänellä on niin suuri luottamus teihin.

23. Mitä Titukseen tulee, hän on minun kumppanini ja työtoverini teidän hyväksenne. Veljemme taas ovat seurakuntien lähettiläitä, he ovat Kristuksen kunnia.

24. Osoittakaa nyt seurakuntien edessä heille rakkauttanne ja näyttäkää todeksi se, mistä olemme teitä kehuneet.

»