Logo
🔍

2. Kuninkaiden kirja 13 FINRK

« Jooahas Israelin kuninkaana

1. Juudan kuninkaan Jooaksen, Ahasjan pojan, kahdentenakymmenentenäkolmantena hallitusvuotena tuli Jooahas, Jeehun poika, Israelin kuninkaaksi, ja hän hallitsi Samariassa seitsemäntoista vuotta.

2. Hän teki sitä, mikä on pahaa Herran silmissä. Hän kulki Jerobeamin, Nebatin pojan, synneissä, joilla tämä oli vietellyt Israelin tekemään syntiä. Niistä hän ei luopunut.

3. Niin Herran viha syttyi israelilaisia kohtaan, ja hän antoi heidät Hasaelin, Aramin kuninkaan, ja Benhadadin, Hasaelin pojan, käsiin koko Jooahaksen hallitusajaksi.

4. Mutta Jooahas etsi Herran kasvoja, ja Herra kuuli häntä, sillä hän näki israelilaisten kurjuuden Aramin kuninkaan sortaessa heitä.

5. Herra antoi israelilaisille pelastajan, ja he pääsivät Aramin vallan alta ja saivat asua kodeissaan niin kuin ennenkin.

6. He eivät kuitenkaan kääntyneet pois Jerobeamin suvun synneistä, joilla tämä oli vietellyt Israelin tekemään syntiä, vaan vaelsivat niissä. Myös aseratarha jäi paikoilleen Samariaan.

7. Herraei jättänyt Jooahakselle väkeä enempää kuin viisikymmentä ratsumiestä, kymmenet sotavaunut ja kymmenentuhatta jalkamiestä, sillä Aramin kuningas oli hävittänyt Israelin joukot. Niistä oli tullut kuin tomua, jota tallataan.

8. Muista Jooahasta koskevista asioista ja kaikesta, mitä hän teki, sekä hänen urotöistään on kirjoitettu Israelin kuninkaiden aikakirjaan.

Jooas Israelin kuninkaana

9. Sitten Jooahas meni lepoon isiensä luo, ja hänet haudattiin Samariaan. Hänen poikansa Jooas tuli kuninkaaksi hänen jälkeensä.

10. Juudan kuninkaan Jooaksen kolmantenakymmenentenäseitsemäntenä hallitusvuotena tuli Jooas, Jooahaksen poika, Israelin kuninkaaksi. Hän hallitsi Samariassa kuusitoista vuotta.

11. Hän teki sitä, mikä on pahaa Herran silmissä. Hän ei luopunut mistään Jerobeamin, Nebatin pojan, synneistä, joilla tämä oli vietellyt Israelin tekemään syntiä, vaan vaelsi niissä.

12. Muista Jooasta koskevista asioista ja kaikesta, mitä hän teki, sekä hänen urotöistään, kuinka hän soti Juudan kuningasta Amasjaa vastaan, niistä on kirjoitettu Israelin kuninkaiden aikakirjaan.

Elisan viimeinen ennustus ja ihme

13. Sitten Jooas meni lepoon isiensä luo, ja hänen valtaistuimelleen istui Jerobeam. Jooas haudattiin Samariaan Israelin kuninkaiden viereen.

14. Kun Elisa sairasti kuolintautiaan, Israelin kuningas Jooas tuli hänen luokseen. Kuningas itki hänen edessään ja sanoi: ”Isäni, isäni, Israelin sotavaunut ja ratsumiehet!”

15. Elisa sanoi hänelle: ”Nouda jousi ja nuolia.” Israelin kuningas haki hänelle jousen ja nuolia,

16. ja Elisa sanoi: ”Laske kätesi jousen päälle.” Kun hän oli laskenut kätensä jousen päälle, Elisa pani omat kätensä kuninkaan käsien päälle.

17. Sitten Elisa sanoi: ”Avaa idänpuoleinen ikkuna.” Kun Jooas oli avannut ikkunan, Elisa sanoi: ”Ammu.” Ja hän ampui. Niin Elisa sanoi: ” Herran voitonnuoli, voitonnuoli Aramia vastaan! Sinä voitat aramilaiset Afekissa perin pohjin.”

18. Sitten hän sanoi: ”Ota nuolet.” Kun Israelin kuningas oli ottanut nuolet, Elisa sanoi: ”Lyö niillä maata.” Hän löi kolme kertaa ja lopetti.

19. Mutta Jumalan mies vihastui häneen ja sanoi: ”Sinun olisi pitänyt lyödä viisi tai kuusi kertaa. Silloin olisit voittanut aramilaiset perin pohjin. Nyt sinä voitat aramilaiset vain kolme kertaa.”

20. Sitten Elisa kuoli, ja hänet haudattiin. Aina alkuvuodesta tuli maahan mooabilaisten partiojoukkoja.

Jooas voittaa aramilaiset

21. Kerran, kun erästä miestä oltiin hautaamassa, hautaajat huomasivat partiojoukon. Silloin he heittivät miehen ruumiin Elisan hautaan ja pakenivat. Mutta kun ruumis kosketti Elisan luita, mies heräsi henkiin ja nousi jaloilleen.

22. Aramin kuningas Hasael ahdisti Israelia niin kauan kuin Jooahas eli.

23. Mutta Herra oli laupias israelilaisille, armahti heitä ja kääntyi heidän puoleensa sen liiton tähden, jonka hän oli tehnyt Abrahamin, Iisakin ja Jaakobin kanssa. Hän ei halunnut tuhota israelilaisia eikä ollut vielä heittänyt heitä pois kasvojensa edestä.

24. Sitten Aramin kuningas Hasael kuoli, ja hänen poikansa Benhadad tuli kuninkaaksi hänen jälkeensä.

25. Jooas, Jooahaksen poika, otti Benhadadilta, Hasaelin pojalta, takaisin ne kaupungit, jotka Hasael oli valloittanut hänen isältään Jooahakselta. Kolme kertaa Jooas voitti hänet ja otti takaisin Israelille kuuluvat kaupungit.

»