Logo
🔍

2. Samuelin kirja 5 FINRK

« Daavid voidellaan Israelin kuninkaaksi

1. Kaikki Israelin heimot tulivat Daavidin luo Hebroniin ja sanoivat: ”Katso, me olemme sinun luutasi ja lihaasi.

2. Jo kauan sitten, Saulin vielä ollessa kuninkaanamme, sinä johdit Israelin sotajoukkoja . Sinulle Herra on sanonut: ’Sinä olet kaitseva minun kansaani Israelia, ja sinusta tulee Israelin ruhtinas.’”

3. Ja kaikki Israelin vanhimmat tulivat kuninkaan luo Hebroniin, ja kuningas Daavid teki siellä heidän kanssaan liiton Herran edessä. Sitten he voitelivat Daavidin Israelin kuninkaaksi.

4. Daavid oli kolmenkymmenen vuoden ikäinen tullessaan kuninkaaksi, ja hän hallitsi neljäkymmentä vuotta.

5. Seitsemän vuotta ja kuusi kuukautta hän hallitsi Juudaa Hebronissa, ja kolmekymmentäkolme vuotta hän hallitsi koko Israelia ja Juudaa Jerusalemissa.

6. Kuningas lähti miehineen Jerusalemiin taistelemaan maan jebusilaisia asukkaita vastaan. Mutta nämä sanoivat Daavidille: ”Tänne sinä et tule, vaan sokeat ja ontuvat karkottavat sinut pelkästään sanomalla: ’Tänne Daavid ei tule.’”

7. Mutta Daavid valloitti Siionin vuorilinnan eli Daavidin kaupungin.

8. Daavid sanoi sinä päivänä: ”Jokainen, joka haluaa lyödä jebusilaiset ja tunkeutuu vesijohdolle asti, voittaa ne sokeat ja ontuvat, joita Daavid vihaa.” Sen tähden sanotaan: ”Sokea tai ontuva älköön tulko taloon.”

9. Sitten Daavid asettui asumaan vuorilinnaan ja nimesi sen Daavidin kaupungiksi. Hän rakensi sen ympäristöä Millosta kaupunkiin päin.

10. Daavid tuli yhä mahtavammaksi, sillä Herra Sebaot oli hänen kanssaan.

11. Tyyron kuningas Hiiram lähetti Daavidin luo lähettiläitä sekä toimitti setripuuta, puuseppiä ja kivenhakkaajia. Nämä miehet rakensivat Daavidille linnan.

Jerusalemissa syntyneet Daavidin pojat

12. Daavid ymmärsi, että Herra oli vahvistanut hänen kuninkuutensa Israelissa ja korottanut hänen kuninkuutensa kansansa Israelin tähden.

13. Sen jälkeen, kun Daavid oli muuttanut Hebronista Jerusalemiin, hän otti vielä sivuvaimoja ja vaimoja ja hänelle syntyi poikia ja tyttäriä.

14. Nämä ovat hänen Jerusalemissa syntyneiden poikiensa nimet: Sammua, Soobab, Naatan, Salomo,

15. Jibhar, Elisua, Nefeg, Jaafia,

Daavid voittaa filistealaiset

16. Elisama, Eljada ja Elifelet.

17. Kun filistealaiset kuulivat, että Daavid oli voideltu Israelin kuninkaaksi, he kaikki lähtivät etsimään Daavidia. Daavid sai kuulla tästä ja meni alas vuorilinnakkeeseen.

18. Filistealaiset tulivat ja levittäytyivät Refaiminlaaksoon.

19. Silloin Daavid kysyi Herralta : ”Lähdenkö minä filistealaisia vastaan? Annatko sinä heidät minun käsiini?” Herra vastasi Daavidille: ”Lähde, sillä minä annan filistealaiset sinun käsiisi.”

20. Daavid tuli Baal-Perasimiin, voitti filistealaiset siellä ja sanoi: ” Herra on murtanut viholliseni minun edessäni, niin kuin vedet murtavat esteensä.” Siksi hän antoi sen paikan nimeksi Baal-Perasim .

21. Filistealaiset jättivät epäjumalansa sinne, ja Daavid miehineen vei ne pois.

22. Mutta filistealaiset tulivat vielä kerran ja levittäytyivät Refaiminlaaksoon.

23. Daavid kysyi taas Herralta neuvoa, ja Herra vastasi: ”Älä mene heitä vastaan vaan kierrä heidät takaapäin ja hyökkää heidän kimppuunsa balsamipuiden puolelta.

24. Kun kuulet askelten äänen balsamipuiden latvoista, toimi nopeasti, sillä silloin Herra on lähtenyt sinun edelläsi lyömään filistealaisten joukot.”

25. Daavid teki niin kuin Herra oli häntä käskenyt, ja hän löi filistealaiset ja ajoi heitä takaa Gebasta Geseriin saakka.

»