Logo
🔍

Daniel 12 FB92

«

1. – Silloin astuu esiin Mikael, suuri enkeliruhtinas, joka seisoo kansasi suojana. Ja tulee ahdistuksen aika, jonka kaltaista ei ole ollut siitä alkaen, kun kansoja on ollut, aina tuohon aikaan saakka. Mutta sinun kansasi pelastuu, pelastuu jokainen, jonka nimi on kirjoitettu kirjaan.

2. Monet maan tomussa nukkuvista heräävät, toiset ikuiseen elämään, toiset häpeään ja ikuiseen kauhuun.

3. Oikeat opettajat loistavat niin kuin säteilevä taivaankansi, ja ne, jotka ovat opastaneet monia vanhurskauteen, loistavat kuin tähdet, aina ja ikuisesti.

4. »Mutta sinä, Daniel, pidä nämä asiat salassa ja sulje tämä kirja sinetillä lopun aikaan saakka. Monet harhailevat, mutta tieto lisääntyy.»

5. Katsellessani minä, Daniel, huomasin kaksi muuta miestä. Toinen seisoi virran tällä, toinen tuolla rannalla.

6. Toinen sanoi pellavavaatteiselle miehelle, joka seisoi virran vesien yläpuolella: »Kuinka kauan kestää, ennen kuin kaikki nämä ihmeelliset asiat tapahtuvat?»

7. Ja minä näin pellavavaatteisen miehen seisovan virran vesien yllä ja kohottavan oikean ja vasemman kätensä kohti taivasta, ja minä kuulin hänen vannovan Ikuisesti Elävän kautta: »Totisesti, on kuluva aika, kaksi aikaa ja puoli aikaa! Kun pyhän kansan hajaannus on lopussa, tulee kaiken tämän loppu.»

8. Minä kuulin, mutta en ymmärtänyt. Ja minä sanoin: »Herrani, miten tämä kaikki päättyy?»

9. Hän sanoi: »Mene, Daniel. Totisesti, nämä asiat ovat salatut ja sinetöidyt lopun hetkeen saakka.

10. Monet seulotaan, sulatetaan ja puhdistetaan, mutta jumalattomat elävät jumalattomina, eikä kukaan jumalattomista ole tätä ymmärtävä. Mutta viisaat ymmärtävät.

11. Siitä ajasta, jolloin päivittäinen uhri lakkautetaan ja turmion iljetys pystytetään, on kuluva tuhatkaksisataayhdeksänkymmentä päivää.

12. Onnellinen se, joka jaksaa odottaa ja kestää tuhatkolmesataakolmekymmentäviisi päivää!

13. Mutta mene sinä siksi kunnes loppu tulee, lepää ja nouse saamaan osasi aikojen lopussa.»