2. Mooseksen kirja 5 FB92
1. Sen jälkeen Mooses ja Aaron menivät faraon luo ja sanoivat: »Näin sanoo Herra, Israelin Jumala: ’Päästä minun kansani viettämään minun juhlaani autiomaassa.’»
2. Farao kysyi: »Kuka on Herra, että minun olisi toteltava häntä ja päästettävä Israelin kansa menemään? Minä en tunne Herraa enkä aio päästää Israelia.»
3. He sanoivat: »Heprealaisten Jumala on kutsunut meitä. Tahtoisimme lähteä kolmen päivän matkan päähän autiomaahan uhraamaan Herralle, Jumalallemme, ettei hän löisi meitä rutolla eikä miekalla.»
4. Mutta Egyptin kuningas sanoi heille: »Miksi te, Mooses ja Aaron, tahdotte antaa israelilaisten laiskotella? Menkää tekemään päivätyönne!»
Pakkotyötä kovennetaan5. Farao jatkoi: »Sitä kansaa on maassa jo muutenkin liikaa, ja nyt te tahtoisitte vielä antaa heille vapaapäiviä!»
6. Samana päivänä farao käski sanoa israelilaisten voudeille ja päällysmiehille:
7. »Älkää enää antako kansalle olkia tiilentekoon kuten tähän saakka. Menkööt itse keräämään oljet!
8. Vaatikaa kuitenkin, että he tekevät saman tiilimäärän kuin tähänkin saakka, siitä yhtään tinkimättä. He ovat laiskoja, siksi he huutavat: ’Tahdomme mennä uhraamaan Jumalallemme.’
9. Miehet on pantava kovaan työhön, niin että heillä riittää tekemistä eikä aikaa jää valheiden kuuntelemiseen.»
10. Voudit ja päällysmiehet menivät sanomaan israelilaisille: »Farao sanoo, ettei hän anna teille enää olkia.
11. Saatte itse hankkia oljet mistä löydätte, mutta päivässä tehtävien tiilien määrä ei saa vähentyä.»
12. Kansa hajaantui pitkin Egyptiä keräämään viljankorsia tiilentekoa varten.
13. Mutta voudit hoputtivat heitä jatkuvasti ja vaativat heitä suorittamaan saman päiväurakan kuin silloin, kun he vielä saivat olkia.
14. Israelilaisten omat päällysmiehet, joita faraon voudit olivat asettaneet heitä johtamaan, joutuivat ruoskittaviksi, ja heille sanottiin: »Miksi ette eilen ettekä tänäänkään ole saaneet täyteen päiväurakkaanne?»
15. Silloin israelilaisten päällysmiehet menivät valittamaan faraolle ja sanoivat: »Miksi kohtelet näin meitä, palvelijoitasi?
16. Olkia meille ei anneta, mutta silti meitä vaaditaan tekemään ne tiilet! Meitä lyödään, ja syy on kuitenkin teidän.»
17. Mutta farao sanoi: »Laiskoja te olette, laiskoja! Juuri siksi te pyydätte päästä uhraamaan Herralle.
18. Menkää heti työhönne! Olkia ette saa, mutta tiiliä teidän on toimitettava sama määrä kuin ennenkin.»
19. Israelilaisten päällysmiehet käsittivät olevansa pahassa pulassa, kun kuulivat, ettei heiltä vaadittavaa päivittäistä tiilimäärää vähennetty.
20. Faraon luota lähtiessään he kohtasivat Mooseksen ja Aaronin, jotka seisoivat heitä odottamassa,
21. ja sanoivat heille: »Nähköön Herra teidän tekonne ja tuomitkoon teidät, koska olette saattaneet meidät faraon ja hänen väkensä vihoihin ja antaneet heidän käteensä miekan, jolla he tappavat meidät.»
22. Mooses kääntyi jälleen Herran puoleen ja sanoi: »Herra, miksi tuotat onnettomuutta tälle kansalle? Minkä tähden lähetit minut?
23. Siitä saakka kun minä sinun käskystäsi menin puhumaan faraolle, hän on kohdellut tätä kansaa aina vain huonommin, etkä sinä ole tehnyt mitään kansasi pelastamiseksi.»