Logo
🔍

Hesekiel 8 FINRK

« Epäjumalanpalvelus Herran temppelissä

1. Kuudentena vuotena, kuudennessa kuussa, kuukauden viidentenä päivänä minä istuin talossani ja Juudan vanhimmat istuivat edessäni. Silloin Herran, Herran , käsi laskeutui siellä minun päälleni,

2. ja minä näin kuin tulisen ihmishahmon. Alaspäin siitä, mikä näytti sen lanteilta, leimusi tuli, ja siitä ylöspäin näkyi kuin hehkuvan metallin hohto.

3. Hän ojensi ikään kuin käden, otti kiinni hiuksistani ja nosti minut hengessä maan ja taivaan välille ja vei minut Jumalan näyissä Jerusalemiin. Hän vei minut pohjoiseen päin olevalle sisemmän esipihan portille, sinne, missä on patsas, joka herättää Jumalan kiivauden.

4. Siellä minä näin Israelin Jumalan kirkkauden, samanlaisen kuin se, jonka olin nähnyt laaksossa.

5. Hän sanoi minulle: ”Ihmislapsi, käännä katseesi pohjoista kohti.” Minä käänsin katseeni pohjoista kohti ja näin alttariportista pohjoiseen päin olevassa sisäänkäynnissä tuon kiivautta herättävän patsaan.

6. Hän kysyi minulta: ”Ihmislapsi, näetkö sinä, mitä he tekevät? Israelin heimo tekee täällä hyvin iljettäviä tekoja ajaakseen minut kauas pyhäköstäni. Sinä saat nähdä vielä muitakin hyvin iljettäviä tekoja.”

7. Sitten hän vei minut esipihan ovelle, ja minä huomasin, että seinässä oli reikä.

8. Hän sanoi minulle: ”Ihmislapsi, kaivaudu läpi seinän.” Minä kaivauduin seinän läpi ja näin, että siinä oli ovi.

9. Hän sanoi minulle vielä: ”Mene katsomaan niitä pahoja ja iljettäviä tekoja, joita he täällä tekevät.”

10. Minä menin ja näin kaikkialle seinään kaiverrettuja kaikenlaisten iljettävien maassa matavien ja nelijalkaisten eläinten kuvia sekä kaikkia Israelin heimon jumalankuvia.

11. Niiden edessä seisoi seitsemänkymmentä miestä Israelin heimon vanhimmista. Miesten keskellä seisoi Jaasanja, Saafanin poika, ja jokaisella oli kädessään suitsutusastia, ja niistä kohosi suitsutuspilven tuoksu.

12. Hän sanoi minulle: ”Ihmislapsi, olet kai nähnyt, mitä Israelin heimon vanhimmat tekevät pimeässä, jokainen omassa kuvakammiossaan? Hehän sanovat: ’Ei Herra meitä näe; Herra on hylännyt tämän maan.’”

13. Hän sanoi minulle: ”Sinä saat nähdä vielä muitakin hyvin iljettäviä tekoja, joita he tekevät.”

14. Ja hän vei minut Herran huoneen pohjoista kohden olevalle portille, ja minä näin siellä naisia istumassa ja itkemässä Tammusta .

15. Hän sanoi minulle: ”Näitkö, ihmislapsi? Sinä saat nähdä vieläkin iljettävämpiä tekoja kuin nämä.”

16. Hän vei minut Herran huoneen sisemmälle esipihalle. Siellä, Herran temppelin ovella, eteisen ja alttarin välillä, oli noin kaksikymmentäviisi miestä. Heidän selkänsä olivat Herran temppeliin päin ja kasvonsa itään päin, ja he kumartuivat maahan itää kohden ja palvoivat aurinkoa.

17. Hän sanoi minulle: ”Näitkö, ihmislapsi? Eikö Juudan heimolle riitä se, että he tekevät näitä iljetyksiä, joita täällä on tehty? Hehän ovat täyttäneet maan väkivallalla ja vihoittaneet minut yhä uudestaan? Katso, nyt he vievät viiniköynnöksen lehvää nenänsä eteen!

18. Siksi minäkin annan vihalleni vallan, en sääli enkä armahda. Vaikka he huutaisivat minua suureen ääneen, minä en heitä kuule.”

»