Logo
🔍

Esra 10 FB92

« Seka-avioliitot puretaan

1. Kun Esra temppelin edessä polvillaan itkien rukoili ja tunnusti kansan synnit, hänen ympärilleen kokoontui suuri joukko israelilaisia, miehiä, naisia ja lapsia, ja kaikki itkivät ja valittivat.

2. Silloin Sekanja, Jehielin poika, Elamin suvusta, alkoi puhua. Hän sanoi Esralle: »Me olemme luopuneet Jumalastamme, kun olemme ottaneet itsellemme vaimoja muiden kansojen keskuudesta. Israelilla on silti vielä toivoa.

3. Meidän on nyt juhlallisesti luvattava Jumalamme edessä, että lähetämme pois kaikki nämä naiset ja heidän synnyttämänsä lapset. Tämä on Herran neuvo, ja myös kaikkien niiden, jotka pitävät Jumalamme käskyt kunniassa. Meidän on tehtävä niin kuin laki vaatii.

4. Nouse, sillä tämä asia kuuluu sinulle. Me tuemme sinua. Ole rohkea ja ryhdy toimeen!»

5. Esra nousi ja vaati pappien ja leeviläisten ja koko Israelin johtomiehiä vannomaan, että he tekisivät niin kuin oli sanottu. He vannoivat.

6. Sitten Esra lähti Jumalan temppelin edestä ja meni Johananin, Eljasibin pojan, kammioon. Hän yöpyi siellä syömättä ja juomatta, surren kotiin palanneiden luopumusta.

7. Kautta Juudan ja Jerusalemin lähetettiin kaikille kotiin palanneille sana, että heidän oli kokoonnuttava Jerusalemiin.

8. Jos joku ei saapuisi kolmen päivän kuluessa, niin kuin johtomiehet ja vanhimmat olivat määränneet, hänen koko omaisuutensa takavarikoitaisiin ja hänet erotettaisiin kotiin palanneiden yhteisöstä.

9. Kolmen päivän kuluttua, yhdeksännen kuun kahdentenakymmenentenä päivänä, kaikki Juudan ja Benjaminin miehet olivat koolla Jerusalemissa. Pelosta vavisten kansa värjötti rankkasateessa aukiolla temppelin edessä.

10. Pappi Esra astui esiin ja sanoi: »Te olette luopuneet Herrasta, kun olette ottaneet vaimoiksenne muukalaisnaisia. Näin olette lisänneet Israelin syyllisyyttä.

11. Tunnustakaa nyt syntinne Herralle, isienne Jumalalle, ja toimikaa hänen tahtonsa mukaan. Erottautukaa muista kansoista ja niiden naisista.»

12. Kansanjoukko vastasi yhteen ääneen: »Meidän on tehtävä niin kuin sinä sanot.

13. Mutta meitä on paljon, ja koska nyt on sateiden aika, emme voi seistä täällä ulkona. Eikä tätä asiaa saada hoidetuksi päivässä tai parissa, sillä joukossamme on paljon niitä, jotka ovat syyllistyneet tähän rikkomukseen.

14. Sen vuoksi johtomiestemme tulee toimia koko kansan puolesta. Jokaisesta kaupungista on kaikkien miesten, jotka ovat ottaneet muukalaisnaisen vaimokseen, saavuttava tänne määräaikana kaupunkinsa vanhimpien ja tuomarien kanssa. Vain tällä tavoin saamme Jumalan vihan torjutuksi.»

15. Ainoastaan Jonatan, Asaelin poika, ja Jahseja, Tikvan poika, vastustivat tätä, ja heitä kannattivat Mesullam ja leeviläinen Sabbetai.

16. Pakkosiirtolaisuudesta palanneet päättivät tehdä niin kuin oli ehdotettu. Pappi Esra valitsi nimeltä mainiten joukon sukujen päämiehiä. He kokoontuivat tutkimaan asiaa kymmenennen kuun ensimmäisenä päivänä,

17. ja ensimmäisen kuun ensimmäiseen päivään mennessä he olivat selvittäneet kaikki tapaukset, joissa miehellä oli muukalainen vaimo.

18. Papeista olivat seuraavat ottaneet vaimokseen muukalaisnaisen: Jesuan, Josadakin pojan, ja hänen veljiensä jälkeläisistä Maaseja, Elieser, Jarib ja Gedalja,

19. jotka juhlallisesti lupasivat lähettää pois vaimonsa ja uhrata rikkomuksensa sovitukseksi pässin,

20. Immerin jälkeläisistä Hanani ja Sebadja,

21. Harimin jälkeläisistä Maaseja, Elia, Semaja, Jehiel ja Ussia,

22. Pashurin jälkeläisistä Eljoenai, Maaseja, Ismael, Netanel, Josabad ja Elasa,

23. leeviläisistä Josabad, Simei, Kelaja eli Kelita, Petahja, Juuda ja Elieser,

24. laulajista Eljasib ja portinvartijoista Sallum, Telem ja Uri.

25. Muista israelilaisista olivat muukalaisnaisen ottaneet vaimokseen: Pareosin jälkeläisistä Ramja, Jissia, Malkia, Mijamin, Eleasar, Malkia ja Benaja,

26. Elamin jälkeläisistä Mattanja, Sakarja, Jehiel, Abdi, Jeremot ja Elia,

27. Sattun jälkeläisistä Eljoenai, Eljasib, Mattanja, Jeremot, Sabad ja Asisa,

28. Bebain jälkeläisistä Johanan, Hananja, Sabbai ja Atlai,

29. Banin jälkeläisistä Mesullam, Malluk, Adaja, Jasub, Seal ja Jeremot,

30. Pahat-Moabin jälkeläisistä Adna, Kelal, Benaja, Maaseja, Mattanja, Besalel, Binnui ja Manasse,

31. Harimin jälkeläisistä Elieser, Jissia, Malkia, Semaja, Simeon,

32. Benjamin, Malluk ja Semarja,

33. Hasumin jälkeläisistä Mattenai, Mattatta, Sabad, Elifelet, Jeremai, Manasse ja Simei,

34. Banin jälkeläisistä Maadai, Amram, Uel,

35. Benaja, Bedja, Keluhu,

36. Vanja, Meremot, Eljasib,

37. Mattanja, Mattenai, Jaasav,

38. Bani, Binnui, Simei,

39. Selemja, Natan, Adaja,

40. Maknadbai, Sasai, Sarai,

41. Asarel, Selemja, Semarja,

42. Sallum, Amarja ja Joosef,

43. Nebon jälkeläisistä Jeiel, Mattitja, Sabad, Sebina, Jaddai, Joel ja Benaja.

44. Kaikki nämä olivat ottaneet vaimokseen muukalaisnaisen, ja he lähettivät heidät pois, sekä vaimot että lapset.