1. Mooseksen kirja 42 FINRK

1. Kun Jaakob sai tietää, että Egyptissä oli viljaa, hän sanoi pojilleen: ”Miksi te vain katselette toisianne?”

2. Hän sanoi vielä: ”Olen kuullut, että Egyptissä on viljaa. Menkää sinne ja ostakaa meille sieltä viljaa, että pysyisimme hengissä emmekä kuolisi.”

3. Niin kymmenen Joosefin veljeä lähti ostamaan viljaa Egyptistä.

4. Joosefin veljeä Benjaminia Jaakob ei kuitenkaan lähettänyt toisten veljien mukana, sillä hän ajatteli: ”Ettei hänelle vain sattuisi onnettomuutta!”

5. Israelin pojat menivät muiden mukana ostamaan viljaa, sillä Kanaaninmaassa oli nälänhätä.

6. Joosef oli silloin käskynhaltijana Egyptin maassa. Hän myi viljaa kaikelle maan kansalle. Myös Joosefin veljet tulivat hänen eteensä ja kumartuivat kasvoilleen maahan.

7. Kun Joosef näki veljensä, hän tunsi heidät, mutta käyttäytyi heitä kohtaan kuin vieras. Hän puhui heille ankarasti ja kysyi: ”Mistä te olette tulleet?” He vastasivat: ”Kanaaninmaasta, ostamaan elintarpeita.”

8. Joosef tunsi veljensä, mutta he eivät tunteneet häntä.

9. Hän muisti unet, jotka oli nähnyt heistä, ja sanoi heille: ”Te olette vakoojia. Te olette tulleet katsomaan, mistä kohtaa maa on suojaton.”

10. He vastasivat hänelle: ”Ei, herrani, vaan palvelijasi ovat tulleet ostamaan ruokaa.

11. Me olemme kaikki saman miehen poikia, olemme rehellisiä miehiä. Palvelijasi eivät ole vakoojia.”

12. Joosef sanoi heille: ”Ei, vaan te olette tulleet katsomaan, mistä kohtaa maa on suojaton.”

13. He vastasivat: ”Meitä, sinun palvelijoitasi, on kaksitoista veljestä, saman miehen poikia Kanaaninmaasta. Nuorin on nyt kotona isämme luona, ja yhtä ei enää ole.”

14. Joosef sanoi heille: ”Asia on niin kuin teille sanoin: te olette vakoojia.

15. Näin teidät pannaan koetukselle: Niin totta kuin farao elää, te ette pääse lähtemään täältä, ellei nuorin veljenne tule tänne.

16. Lähettäkää yksi joukostanne noutamaan veljenne tänne, mutta te muut jäätte vangiksi. Näin tulee tutkituksi, ovatko puheenne totta. Jos eivät ole, te olette vakoojia, niin totta kuin farao elää.”

17. Ja Joosef pani heidät vankilaan kolmeksi päiväksi.

18. Kolmantena päivänä hän sanoi heille: ”Minä olen Jumalaa pelkäävä mies. Tehkää näin, jos tahdotte elää:

19. Jos kerran olette rehellisiä, jääköön yksi veljistänne vangiksi paikkaan, jossa olitte pidätettyinä. Menkää te muut viemään kotiin viljaa nälässä oleville perheillenne.

20. Tuokaa nuorin veljenne minun luokseni, ja jos teidän puheenne osoittautuvat todeksi, te ette kuole.” Veljien oli suostuttava tähän.

21. He sanoivat toisilleen: ”Me olemme todellakin syyllisiä sen tähden, mitä teimme veljellemme. Me näimme hänen sielunsa tuskan, kun hän anoi meiltä armoa, mutta emme kuunnelleet häntä. Sen tähden meitä on kohdannut tämä ahdinko.”

22. Ruuben sanoi heille: ”Enkö minä sanonut teille: ’Älkää tehkö syntiä poikaa kohtaan’? Te ette kuitenkaan kuunnelleet minua, ja nyt meidät vaaditaan tilille hänen verestään.”

23. Veljet eivät tienneet, että Joosef ymmärsi heitä, sillä hän puhui heille tulkin välityksellä.

24. Joosef meni pois heidän luotaan ja itki. Sitten hän palasi heidän luokseen ja puhui heille. Hän otti heidän joukostaan Simeonin ja antoi kahlita tämän heidän nähtensä.

25. Joosef käski täyttää heidän säkkinsä viljalla ja panna heidän rahansa takaisin kunkin säkkiin sekä antaa heille evästä matkalle. Näin tehtiin.

26. He nostivat viljan aasiensa selkään ja lähtivät sieltä.

27. Kun he olivat yöpymispaikassa, eräs heistä avasi säkkinsä antaakseen aasilleen rehua ja huomasi, että hänen rahansa oli säkin suussa.

28. Hän sanoi veljilleen: ”Minulle on annettu rahani takaisin. Katsokaa, se on minun säkissäni!” Silloin he järkyttyivät, katsoivat vavisten toisiaan ja sanoivat: ”Mitä Jumala onkaan tehnyt meille?”

29. Tultuaan isänsä Jaakobin luo Kanaaninmaahan he kertoivat hänelle kaiken, mitä heille oli tapahtunut. He sanoivat:

30. ”Mies, joka on sen maan valtiaana, puhutteli meitä ankarasti ja kohteli meitä kuin olisimme olleet vakoilemassa maata.

31. Me sanoimme hänelle: ’Me olemme rehellisiä miehiä. Emme ole koskaan olleet vakoojia.

32. Meitä on kaksitoista veljestä, isämme poikia. Yhtä ei enää ole, ja nuorin on nyt isämme luona Kanaaninmaassa.’

33. Silloin tuo mies, maan valtias, sanoi meille: ’Näin minä saan tietää, oletteko rehellisiä miehiä: Jättäkää yksi veljistänne minun luokseni ja viekää viljaa perheittenne nälkään.

34. Tuokaa nuorin veljenne luokseni, niin saan tietää, että te ette ole vakoojia vaan rehellisiä miehiä. Sitten minä annan teille veljenne takaisin, ja te saatte liikkua maassa vapaasti.’”

35. Kun he tyhjensivät säkkinsä, he näkivät kukin rahakukkaron säkissään. Nähdessään rahakukkaronsa sekä he että heidän isänsä pelästyivät.

36. Heidän isänsä Jaakob sanoi heille: ”Te olette vieneet minulta lapseni! Joosefia ei enää ole, Simeonia ei enää ole, ja te tahdotte viedä myös Benjaminin. Kaikki tämä kohtaa minua!”

37. Ruuben vastasi isälleen: ”Saat surmata minun kaksi poikaani, jos en tuo Benjaminia sinulle takaisin. Anna hänet minun huostaani, niin minä tuon hänet sinulle takaisin.”

38. Mutta Jaakob sanoi: ”Minun poikani ei lähde teidän kanssanne, sillä hänen veljensä on kuollut, ja yksin hän on jäljellä. Jos onnettomuus kohtaisi häntä matkalla, jolle aiotte lähteä, te saattaisitte harmaan pääni vaipumaan murheen murtamana tuonelaan.”