Habakuk 3 FB92
1. Profeetta Habakukin rukous, lauletaan valitusvirsien tapaan.
2. Herra, minä olen kuullut sanomasi, ja minä pelkään. Tee myös tänään niitä tekoja, joita olet ennen tehnyt, anna meidän nähdä ne. Vaikka vihastut, armahda meitä.
3. Jumala tulee Temanista, Pyhä ilmestyy Paranin vuorelta. (sela) Hänen valtansa loiste peittää taivaan, maa on täynnä hänen ylistystään.
4. Hän loistaa valona, hän säteilee kirkkautta, hohde verhoaa hänen suuren voimansa.
5. Hänen edellään rientää rutto, kuolema kulkee hänen jäljessään.
6. Kun hän pysähtyy, maa vavahtaa, kun hän katsoo, kansat vapisevat. Ikuiset vuoret menevät murskaksi, ikiaikaiset kukkulat vajoavat. Voimallinen on aina hänen kulkunsa.
7. Kusanin telttojen minä näen tuhoutuvan, Midianin telttakankaat vapisevat.
8. Virtoihinko sinä, Herra, olet vihastunut, oletko kiivastunut jokiin, tulistunut merelle, kun nyt ajat hevosillasi, kiidät voitonvaunuissasi?
9. Sinä otat jousen käteesi, asetat nuolen jänteelle. (sela) Sinä halkaiset maan, ja virrat purkautuvat esiin.
10. Vuoret näkevät sinut ja vapisevat, rankkasade lankeaa, syvät vedet pauhaavat ja kohottavat aaltonsa korkealle.
11. Aurinko ja kuu jäävät piiloon majaansa, kun välkkyvät nuolesi viuhuvat ja keihääsi salamat leimahtelevat.
12. Sinä tallaat maata vihassasi, poljet kansoja kiivaudessasi.
13. Sinä lähdet pelastamaan omaa kansaasi, auttamaan voideltuasi. Jumalattomien päämiehen sinä murskaat, tuhoat hänen talonsa perustuksia myöten. (sela)
14. Vihollisten päälliköt hyökkäävät kuin myrsky karkottaakseen meidät. He iloitsevat, kun raahaavat kurjan piilopaikkaansa, ja syövät saaliinsa kuin pedot. Mutta sinä lävistät heidät nuolillasi.
15. Sinä ajat hevosillasi halki meren, jossa suuret vedet kuohuvat.
16. Minä kuulin pauhun – sydämeni vapisi, huuleni värisivät. Tuska tunkeutui luihini, polveni tutisivat. Tyynesti minä silti odotan ahdingon päivää. Se päivä koittaa kansalle, joka hyökkää meidän kimppuumme.
17. Vielä ei viikunapuu ole kukassa, viiniköynnöksissä ei ole rypäleitä, vielä ei oliivipuu kanna hedelmää eikä pelloilla kypsy vilja, vielä ei aitauksessa ole lampaita eikä karjaa tarhassa.
18. Mutta jo nyt minä riemuitsen Herrasta, iloitsen Jumalastani, joka pelastaa.
19. Herra, minun Jumalani, on voimani. Hän tekee jalkani nopeiksi kuin kauriin jalat ja ohjaa kulkuni kukkuloille. Laulunjohtajalle. Kielisoittimilla.