Kirje heprealaisille 10 FINRK

1. Laissa on siis tulevan hyvän varjo, ei itse asioiden olemusta. Siksi se ei voi koskaan samoilla jokavuotisilla uhreilla, joita jatkuvasti uhrataan, tehdä täydellisiksi niitä, jotka lähestyvät Jumalaa.

2. Eikö näitä uhreja olisi lakattu uhraamasta, jos niillä, jotka Jumalaa palvelevat, jo kerran puhdistettuina ei olisi enää ollut mitään syntejä tunnollaan?

3. Mutta uhreissa on jokavuotinen muistutus synneistä.

4. Mahdotontahan on, että härkien ja pukkien veri voi ottaa pois syntejä.

5. Siksi Kristus sanoo maailmaan tullessaan: ”Uhria ja lahjaa sinä et tahtonut, mutta ruumiin sinä minulle valmistit.

6. Polttouhreihin ja syntiuhreihin sinä et mieltynyt.

7. Silloin minä sanoin: katso, minä olen tullut – kirjakääröön on minusta kirjoitettu – tekemään sinun tahtosi, Jumala.”

8. Ensin hän sanoo: ”Uhreja ja lahjoja, polttouhreja ja syntiuhreja sinä et tahtonut etkä niihin mieltynyt”, vaikka niitä lain mukaisesti uhrataankin.

9. Sitten hän sanoo: ”Katso, minä olen tullut tekemään sinun tahtosi.” Hän poistaa ensimmäisen asettaakseen toisen.

10. Tämän tahdon perusteella meidät on pyhitetty Jeesuksen Kristuksen ruumiin uhrilla kertakaikkisesti.

11. Jokainen pappi seisoo päivittäin palvelemassa ja uhraa toistuvasti samoja uhreja, jotka eivät koskaan voi poistaa syntejä.

12. Kristus sen sijaan on uhrannut yhden ainoan uhrin syntien vuoksi ja istuutunut ikuisiksi ajoiksi Jumalan oikealle puolelle.

13. Tästä lähtien hän odottaa, kunnes hänen vihollisensa pannaan hänen jalkojensa astinlaudaksi,

14. sillä hän on yhdellä ainoalla uhrilla tehnyt pysyvästi täydellisiksi ne, jotka pyhitetään.

15. Todistaahan sen meille myös Pyhä Henki. Sillä ensin hän sanoo:

16. ”Tämä on se liitto, jonka minä teen heidän kanssaan näiden päivien jälkeen, sanoo Herra: minä panen lakini heidän sydämeensä ja kirjoitan ne heidän mieleensä.”

17. Ja sitten: ”Heidän syntejään ja laittomuuksiaan minä en enää muista.”

18. Missä nämä on annettu anteeksi, siellä ei enää tarvita uhria synnin edestä.

19. Meillä on siis, veljet, rohkea luottamus siihen, että Jeesuksen veren kautta meillä on pääsy kaikkeinpyhimpään

20. uutta ja elävää tietä myöten, jonka hän on vihkinyt meille esiripun, oman lihansa, kautta.

21. Koska meillä on suuri pappi Jumalan huoneen hallitsijana,

22. astukaamme esiin vilpittömin sydämin, täydessä uskon varmuudessa, sydän vihmottuna puhtaaksi pahasta omastatunnosta ja ruumis puhtaalla vedellä pestynä.

23. Pysykäämme horjumatta toivon tunnustuksessa, sillä lupauksen antaja on uskollinen.

24. Pitäkäämme huolta toisistamme rohkaisuksi rakkauteen ja hyviin tekoihin.

25. Älkäämme jättäkö yhteistä kokoontumistamme, niin kuin muutamien on tapana, vaan kehottakaamme toisiamme entistäkin enemmän, kun näette tuon päivän lähestyvän.

26. Jos me tahallamme jatkamme synnin tekemistä päästyämme tuntemaan totuuden, ei ole enää uhria meidän syntiemme tähden

27. vaan kauhea tuomion odotus ja tulen kiivaus, joka syö vastustajat.

28. Joka hylkää Mooseksen lain, sen on armotta kuoltava kahden tai kolmen todistajan sanan nojalla.

29. Kuinka paljon ankaramman rangaistuksen ansaitseekaan mielestänne se, joka tallaa jalkoihinsa Jumalan Pojan, pitää epäpyhänä liiton veren, jossa hänet on pyhitetty, ja pilkkaa armon Henkeä!

30. Mehän tunnemme hänet, joka on sanonut: ”Minun on kosto, minä olen maksava”, ja vielä: ”Herra on tuomitseva kansansa.”

31. Kauhistuttavaa on langeta elävän Jumalan käsiin.

32. Muistakaa menneitä päiviä, jolloin te valoon päästyänne kestitte monet kärsimysten aiheuttamat kamppailut.

33. Toisaalta teitä häpäistiin ja ahdistettiin kaikkien katsellessa, toisaalta taas olitte niiden kohtalotovereita, jotka kokivat samaa.

34. Te kärsitte yhdessä vankien kanssa ja iloiten hyväksyitte omaisuutenne ryöstön, sillä te tiesitte, että teillä on parempi omaisuus, joka pysyy.

35. Älkää siis heittäkö pois rohkeuttanne, jonka palkka on suuri,

36. sillä te tarvitsette kestävyyttä, että täyttäisitte Jumalan tahdon ja saisitte sen, mikä on luvattu.

37. Vielä vähän aikaa, aivan vähän, niin saapuu se, joka on tuleva, eikä hän viivyttele.

38. Minun vanhurskaani elää uskosta, mutta jos hän vetäytyy pois, ei minun sieluni mielly häneen.

39. Me emme ole kuitenkaan niitä, jotka vetäytyvät pois ja joutuvat kadotukseen, vaan niitä, jotka uskovat sielunsa pelastukseksi.