Jesaja 57 FB92

1. Vanhurskas menehtyy, eikä kukaan siitä piittaa, hurskaat otetaan pois, eikä se ketään liikuta. Pahan mahti pyyhkäisee vanhurskaan pois.

2. Mutta rauhan aika tulee. Ne, joiden tie on suora, saavat levon.

3. Mutta tulkaa te tänne, te noidanpenikat, te huorimusten ja porttojen jälkeläiset!

4. Kenelle te oikein nauratte, kenelle irvistelette ja näytätte kieltänne? Itsehän olette rikoksen lapsia, valheen sikiöitä!

5. Te hehkutte ja hekumoitte tammien alla, jokaisen viheriöivän puun juurella. Te teurastatte omia lapsianne purojen partailla, rotkoissa, kallioiden juurella.

6. Rotkon paadet, sileät ja liukkaat, ne ovat sinun osasi, sinun kohtalosi, Siion! Niille olet vuodattanut juomauhrisi, niille tarjonnut ruokauhrin. Tätäkö minun pitäisi sietää?

7. Korkealle, ylhäiselle vuorelle, sinnekin olet levittänyt vuoteesi, sinnekin olet noussut uhraamaan teurasuhreja.

8. Oviin ja pieliin olet piirtänyt merkkejäsi. Totisesti, olet karannut minun luotani, noussut kukkuloille, levittänyt vuoteesi ja tehnyt kaupat noiden kanssa, joiden vierellä sinä halusta makaat, joiden miehuutta ihailet.

9. Öljystä kiiltäen sinä vaelsit Molokin luo, runsaasti käytit voiteitasi, sinä lähetit lähettejäsi pitkille matkoille, aina tuonelaan saakka.

10. Vaikka olet pitkän tiesi uuvuttama, et vain ole sanonut: »Turhaa kaikki!» Aina sinä löydät uutta voimaa, niin ettet vieläkään ole nääntynyt.

11. Ketä sinä niin pelkäsit, ketä niin säikyit, että petit minua? Minua et muistanut, minusta et välittänyt. Kun olen vaiti, kun olen kätkössä, sinä et minua pelkää.

12. Mutta minä paljastan, millaista on sinun hurskautesi, millaisia ovat sinun tekosi. Eivät ne sinua auta.

13. Kun huudat apua, pelastaako sinut tuo jumalien joukko, jonka keräsit kokoon? Katso: tuuli puhaltaa ne kaikki pois, henkäys vie ne mukanaan. Mutta se, joka turvautuu minuun, perii maan ja saa omakseen minun pyhän vuoreni.

14. Herra sanoo: – Raivatkaa, raivatkaa, tasoittakaa tie, työntäkää pois esteet minun kansani tieltä!

15. Korkea ja Ylhäinen, hän, joka pysyy ikuisesti, jonka nimi on Pyhä, sanoo näin: – Minä asun korkeudessa ja pyhyydessä, mutta asun myös murtuneiden ja nöyrien luona. Minä virvoitan murtuneiden hengen ja herätän eloon nöyrien sydämen.

16. En minä ikuisesti ole teihin vihastunut enkä loputtomiin teitä syytä. Jos niin tekisin, teidän voimanne herpoaisi eikä yksikään luoduistani kestäisi minun edessäni.

17. Hetkeksi minä vihastuin tähän syntiseen kansaan, löin sitä ja käänsin vihassa kasvoni siitä pois. Harhautuneena se kulki omien halujensa teitä.

18. Ne tiet minä olen nähnyt. Mutta nyt tahdon parantaa tämän kansan, johtaa sen askelia, tahdon antaa sille lohdutuksen.

19. Sen surevien huulille minä annan ylistyksen hedelmän. Minä annan rauhan, rauhan lähelle ja kauas – sanoo Herra – ja minä parannan heidät.

20. Mutta jumalattomat ovat kuin kuohuva meri. Ei se tyynny, vaan kuohuttaa esiin mutaa ja liejua.

21. – Jumalattomilla ei ole rauhaa, sanoo minun Jumalani.