Job 14 FINRK

1. ”Ihminen, naisesta syntynyt, elää vähän aikaa ja on täynnä levottomuutta.

2. Hän kasvaa ja lakastuu kuin kukkanen, hän pakenee kuin varjo, joka ei pysy.

3. Ja sellaista sinä pidät silmällä! Sinä viet hänet käymään oikeutta kanssasi.

4. Syntyisikö saastaisesta puhdasta? Ei yhden yhtäkään.

5. Hänen päivänsä ovat määrätyt, ja hänen kuukausiensa luku on sinun tiedossasi. Sinä olet asettanut hänelle rajat, joita hän ei voi ylittää.

6. Käännä siis katseesi pois hänestä, että hän pääsisi rauhaan ja saisi iloita kuin palkkalainen työpäivän päätettyään.

7. Onhan puullakin toivo: vaikka se kaadetaan maahan, se kasvaa uudelleen, eikä siltä vesaa puutu.

8. Vaikka sen juuri vanhenee maassa ja kanto kuolee mullassa,

9. se versoo jälleen veden tuoksusta ja työntää oksia kuin istutettu taimi.

10. Mutta kun mies kuolee, hänen voimansa on poissa. Kun ihminen on menehtynyt, missä hän on?

11. Vesi juoksee pois järvestä, joki ehtyy ja kuivuu.

12. Samoin ihminen käy levolle eikä enää nouse. Ennen kuin taivaat katoavat, he eivät herää, eivätkä havahdu unestaan.”

13. ”Jospa kätkisit minut tuonelaan, piilottaisit minut, kunnes vihasi on asettunut. Jospa asettaisit minulle määräajan ja sitten muistaisit minua.

14. Kun mies on kuollut, virkoaako hän jälleen eloon? Minä odottaisin kaikki sotapalvelukseni päivät, kunnes tulee vuoroni päästä vapaalle.

15. Sinä kutsuisit minua, ja minä vastaisin sinulle. Sinä kaipaisit kättesi tekoa.

16. Silloin sinä kyllä laskisit askeleeni mutta et pitäisi kirjaa synneistäni.

17. Rikokseni olisi sinetillä lukittuna kukkaroon, pahat tekoni sinä peittäisit piiloon.

18. Mutta niin kuin vuori sortuu ja hajoaa ja kallio siirtyy sijaltaan,

19. vesi kuluttaa kivet ja rankkasade huuhtoo pois maan mullan, niin sinä hävität ihmisen toivon.

20. Sinä nujerrat hänet iäksi, ja hän menee pois. Sinä muutat hänen hahmonsa ja lähetät hänet pois.

21. Hänen lapsensa saavat osakseen kunniaa, mutta hän ei siitä tiedä. Heistä tulee halpa-arvoisia, mutta hän ei sitä huomaa.

22. Hän tuntee vain oman ruumiinsa kivun, vain oman sielunsa murheen.”