Job 29 FB92
1. Job jatkoi vielä puhettaan ja sanoi:
2. – Kunpa kaikki taas olisi niin kuin ennen, kun Jumala vielä piti minusta huolen!
3. Silloin hän antoi lamppunsa loistaa minulle ja minä sain kulkea pimeyden lävitse hänen valossaan.
4. Kunpa palaisi kukoistukseni aika, jolloin Jumala suojeli majaani
5. ja Kaikkivaltias viipyi minun luonani, aika, jolloin oma väkeni vielä oli ympärilläni!
6. Noina päivinä minä kahlasin kermassa ja kallio tihkui minulle noroina oliivien öljyä.
7. Kun menin kaupunginportille kokoukseen ja asetuin paikalleni aukion äärelle,
8. nuoret miehet väistyivät syrjään ja vanhukset nousivat seisomaan.
9. Kaupungin johtomiehet vaikenivat kesken puheen ja panivat käden suunsa eteen.
Minä autoin orpoa ja talutin sokeaa10. Ruhtinaatkin hiljenivät, kuin kieli olisi jäänyt kitalakeen kiinni.
11. Ken sanani kuuli, ylisti onneani, ken minut näki, vahvisti todeksi kaiken tämän:
12. Minä pelastin köyhän, joka pyysi apua, ja orvon, jota kukaan ei auttanut.
13. Epätoivoon vaipuneet siunasivat minua, lesken sydämessä minä herätin ilon.
14. Minä pukeuduin vanhurskauteen, oikeudentunto oli viittani ja päähineeni.
15. Olin sokealle silmä, rammalle sauva.
16. Köyhille minä olin isä ja tuntematonta autoin saamaan oikeutta.
Uskoin onneni kestävän17. Minä murskasin pahantekijän leuan ja tempasin saaliin hänen hampaistaan.
18. Minä ajattelin: »Olen kuin tarun lintu. Vaikka se tuhoutuu pesänsä kanssa, sen päivät vain lisääntyvät.
19. Minun juureni ovat vedelle avoimet, yön kaste viipyy minun oksillani.
Minun sanojani odotettiin kuin sadetta20. Minun kunniani säilyy alati kirkkaana, jousi ei kädestäni herpoa, nuoli seuraa toista taukoamatta.»
21. Minun sanaani odotettiin, sitä kuunneltiin. Kun annoin neuvoja, muut olivat hiljaa.
22. Kun minä olin puhunut, kukaan ei enää sanonut mitään, minun sanani pisaroivat heidän ylleen.
23. He odottivat niitä kuin sadetta, ahmivat niitä kuin kevätsateen vihmaa.
24. Kun he menettivät toivonsa, minä hymyilin heille, ja minun valoisat kasvoni rohkaisivat heitä.
25. Minä valitsin heille tien, olin heidän johtajansa, minä olin heidän keskellään kuin kuningas sotajoukkonsa keskellä. Niin kuin hän lohduttaa surevia, niin minä lohdutin heitä.