Job 30 FINRK

1. ”Nyt minulle nauravat elinpäiviltään nuoremmat, joiden isiä pidin arvottomina edes paimenkoirieni pariin.

2. Ja mitäpä minua hyödyttäisi heidän kättensä voima, kun heidän nuoruutensa tarmon on vienyt

3. puute ja kova nälänhätä. He kaluavat kuivaa maata, jo ennestään typötyhjää maata.

4. He poimivat suolaheiniä pensaiden ympäriltä, heidän ruokanaan ovat kinsteripensaan juuret.

5. Heidät karkotetaan ihmisten parista, heidän peräänsä huudetaan kuin varkaille.

6. Heidän on asuttava rotkojen rinteillä, maakoloissa ja kallioluolissa.

7. Pensaiden keskellä he ulisevat, piikkikasvien alle he sulloutuvat,

8. nuo houkkien ja halveksittujen jälkeläiset, jotka on ruoskalla ajettu maasta.

9. Nyt minusta on tullut heille pilkkalaulu, olen joutunut heidän sananparrekseen.

10. He inhoavat minua, pysyttelevät minusta kaukana eivätkä häikäile sylkeä silmilleni.

11. Onhan Jumala irrottanut jouseni jänteen ja nöyryyttänyt minut, siksi he eivät enää hillitse kieltään minun edessäni.

12. Oikealta puoleltani nousee tuo pentulauma. He lyövät jalat altani, he raivaavat luokseni tien, minun turmiokseni.

13. He hävittävät minun polkuni, ovat apuna minua tuhottaessa, vaikka itse ovat vailla auttajaa.

14. Kuin leveästä muurinaukosta he tulevat, raunioiden alta he vyöryvät esiin.

15. Kauhut käyvät kimppuuni. Kuin tuuli sinä pyyhkäiset pois ylhäisen asemani, ja onneni katoaa kuin pilvi.

16. Ja nyt, minun sieluni vuotaa tyhjiin, kurjuuden päivät ovat saavuttaneet minut.

17. Yö kaivaa luut irti ruumiistani, kalvajani eivät käy levolle.

18. Valtava voima on muuttanut vaatteeni muodottomaksi, se kiristyy ympärilleni kuin paitani päänaukko.

19. Jumala on paiskannut minut lokaan, minusta on tullut kuin tomua ja tuhkaa.”

20. ”Minä huudan sinua avuksi, mutta sinä et vastaa! Tässä seison, mutta sinä vain tuijotat minua.

21. Sinä olet muuttunut julmaksi minua kohtaan, sinä vainoat minua väkevällä kädelläsi.

22. Sinä kohotat minut myrskytuulen vietäväksi, annat minun menehtyä rajuilman pauhinassa.

23. Minä tiedän, että sinä viet minua kohti kuolemaa, majaan, minne kaikki elävät kokoontuvat.

24. Eikö kuitenkin saisi raunioista kättään ojentaa tai onnettomuudessa apua huutaa?

25. Vai enkö itkenyt kovaosaisen kohtaloa, eikö sieluni säälinyt köyhää?

26. Hyvää minä odotin, mutta minua kohtasi paha, ikävöin valoa, mutta tulikin pimeys.”

27. ”Sisälläni kuohuu lakkaamatta, kurjuuden päivät ovat kohdanneet minua.

28. Minä kuljen suruasussa, vailla auringonvaloa. Minä nousen ja huudan apua väkijoukossa.

29. Minusta on tullut sakaalien veli ja strutsien kumppani.

30. Minun nahkani on mustunut ja lohkeilee, luuni ovat kuumeen korventamat.

31. Valitukseksi muuttui lyyrani soitto ja huiluni sävel itkijöiden ääneksi.”