Job 7 FINRK
1. ”Eikö ihmisen elämä maan päällä ole ankaraa työtä, eivätkö hänen päivänsä ole kuin palkkalaisen päivät?
2. Hän on kuin orja, joka kaipaa varjoon, kuin palkkalainen, joka odottaa työstään palkkaa.
3. Minä olen saanut perinnöksi pettymysten kuukaudet, ja vaivan yöt on annettu osakseni.
4. Maata mennessäni ajattelen, milloin voisin nousta, ja ilta venyy. Tuskastun ja kääntelehdin levottomana aamuhämärään asti.
5. Madot peittävät ruumiini, rupeni ovat kuin maan kamara, ihoni halkeilee ja märkii.
Ihmisen elämä on tuulen henkäys6. Päiväni kiitävät nopeammin kuin kutojan sukkula, ne katoavat vailla toivoa.”
7. ”Muista, että elämäni on vain tuulen henkäys. Silmäni ei enää saa nähdä onnea.
8. Silmä, joka minut näki, ei enää minua näe. Sinun silmäsi etsivät minua, mutta minua ei ole.
9. Pilvi häipyy ja häviää, ei myöskään tuonelaan vaipunut sieltä nouse.
10. Taloonsa hän ei enää palaa, eikä hänen asuinsijansa häntä enää tunne.
11. En minä suitsi suutani, minä puhun henkeni ahdistuksessa, valitan sieluni katkerassa murheessa.
12. Olenko minä meri tai lohikäärme, kun asetat vartioston minua vastaan?
13. Kun ajattelen: leposijani lohduttaa minua, vuoteeni huojentaa tuskaani,
14. niin sinä kauhistutat minua unilla ja säikytät minua näyillä.
Jätä minut rauhaan15. Mieluummin tukehdun, mieluummin kuolen kuin kidun luurankona.”
16. ”Olen saanut tarpeekseni, en tahdo elää ikuisesti. Jätä minut rauhaan, ovathan päiväni kuin henkäys.
17. Mikä on ihminen, että pidät häntä niin tärkeänä ja kiinnität häneen huomiosi,
18. tarkastelet häntä aamu aamulta, tutkit häntä hetki hetkeltä?
19. Milloin sinä käännät katseesi minusta? Etkö hellitä sen vertaa, että saan sylkeni nielaistuksi?
20. Jos olenkin tehnyt syntiä, niin mitä sillä olen sinulle tehnyt, sinä ihmisten vartija? Miksi asetit minut maalitauluksesi? Miksi tulin itselleni taakaksi?
21. Miksi et anna rikostani anteeksi etkä ota pois syyllisyyttäni? Sillä nyt minä menen levolle maan tomuun. Sinä etsit minua, mutta minua ei enää ole.”