Valitusvirret 4 FINRK
1. Kuinka onkaan kulta tummunut, muuttunut hieno kulta! Pyhät kivet on viskelty kaikkien katujen kulmiin.
2. Siionin kalliit pojat, puhtaimman kullan arvoisiksi punnitut! Kuinka heitä nyt pidetään saviastioiden, savenvalajan kätten tekojen arvoisina!
3. Sakaalitkin tarjoavat nisiään ja imettävät pentujaan, mutta minun kansani tyttäristä on tullut julmia kuin autiomaan strutsit.
4. Imeväisen kieli tarttuu kitalakeen janon vuoksi. Pienet lapset pyytävät leipää, eikä ole ketään, joka sitä heille antaisi.
5. Ne, jotka ennen söivät herkkuja, nääntyvät nyt kaduilla. Jotka ennen pukeutuivat purppuraan, syleilevät nyt tunkioita.
6. Minun kansani syntivelka on kasvanut suuremmaksi kuin Sodoman synti. Sodoma tuhoutui hetkessä, ihmiskäden koskematta.
7. Siionin ruhtinaat olivat puhtaampia kuin lumi, valkoisempia kuin maito, heidän ihonsa oli rusottavampi kuin korallit, heidän hahmonsa oli kuin safiiri.
8. Nyt he näyttävät nokeakin mustemmilta, heitä ei voi tuntea kaduilla. Heidän nahkansa on rypyssä luiden päällä, se on kuivaa kuin puu.
9. Miekan kaatamien osa on parempi kuin nälän kaatamien, jotka menehtyvät kuin lävistetyt vailla pellon antimia.
10. Armeliaat naiset keittivät omin käsin lapsensa. Niistä tuli heille ruokaa minun kansani sortuessa.
11. Herra pani täytäntöön kiivautensa, vuodatti palavan vihansa. Hän sytytti Siionin tuleen, ja tuli kulutti sen perustukset.
12. Eivät olisi uskoneet maan kuninkaat, ei kukaan maanpiirin asukkaista, että ahdistaja ja vihollinen pääsisivät sisään Jerusalemin porteista.
13. Näin tapahtui Siionin profeettojen syntien tähden, sen pappien pahojen tekojen tähden. He ovat vuodattaneet siellä vanhurskaiden verta.
14. Nyt he harhailevat kaduilla sokeina, veren tahrimina, heidän vaatteisiinsa ei voi koskea.
15. Heistä huudetaan: ”Väistykää! Saastainen! Väistykää, väistykää, älkää koskeko!” He pakenevat ja harhailevat. Kansojen keskuudessa sanotaan: ”He eivät saa enää asua täällä.”
16. Herra itse on hajottanut heidät, hän ei enää katso heihin. Papeista ei välitetty, vanhimpia ei armahdettu.
17. Vieläkin, raukeavin silmin, me odotimme turhaan apua. Tähystyspaikastamme me tähyilimme kansaa, josta ei ollut pelastajaksi.
18. Askeleitamme vaanittiin, niin ettemme voineet kulkea kaduillamme. Loppumme lähestyi, päivämme täyttyivät – loppumme oli tullut.
19. Vainoojamme olivat nopeampia kuin kotkat taivaalla. He ajoivat meitä takaa vuorilla, väijyivät meitä autiomaassa.
20. Meidän elämämme henki, Herran voideltu , joutui vangiksi heidän kuoppiinsa. Hänestä me olimme sanoneet: ”Hänen suojassaan me elämme kansojen keskellä.”
21. Iloitse vain ja riemuitse, tytär Edom, sinä Uusin maan asujatar! Myös sinun kohdallesi tulee malja, sinä juovut ja paljastat itsesi.
22. Sinun syntivelkasi on poissa, tytär Siion, Herra ei enää vie sinua pakkosiirtolaisuuteen. Mutta sinua, tytär Edom, hän rankaisee syntivelkasi tähden, hän paljastaa sinun syntisi.