Luukas 13 FINRK
1. Samaan aikaan muutamat paikalla olevista kertoivat Jeesukselle niistä galilealaisista, joiden veren Pilatus oli sekoittanut heidän uhrieläintensä vereen.
2. Jeesus vastasi heille: ”Luuletteko, että nämä galilealaiset olivat syntisempiä kuin kaikki muut galilealaiset, koska he saivat näin kärsiä?
3. Minä sanon teille: eivät suinkaan! Mutta ellette käänny, samoin te kaikki tuhoudutte.
4. Entä ne kahdeksantoista, jotka saivat surmansa, kun torni kaatui Siloassa heidän päälleen? Luuletteko, että he olivat syyllisempiä kuin kaikki muut ihmiset, jotka asuvat Jerusalemissa?
Vertaus hedelmättömästä viikunapuusta5. Minä sanon teille: eivät suinkaan! Mutta ellette käänny, samoin te kaikki tuhoudutte.”
6. Jeesus kertoi tämän vertauksen: ”Eräällä miehellä oli viinitarhassaan istutettuna viikunapuu. Hän meni etsimään siitä hedelmiä mutta ei löytänyt.
7. Silloin hän sanoi viinitarhan hoitajalle: ’Jo kolmena vuotena olen käynyt etsimässä hedelmiä tästä viikunapuusta mutta en ole löytänyt. Hakkaa se pois! Miksi se vielä saisi laihduttaa maata?’
8. Mutta viinitarhan hoitaja vastasi hänelle: ’Herra, anna sen olla vielä tämä vuosi. Sillä välin minä kuokin ja lannoitan maan sen ympäriltä.
Jeesus parantaa koukistuneen naisen sapattina9. Ehkäpä se ensi vuonna tekee hedelmää. Jos ei, niin käske sitten hakata se pois.’”
10. Jeesus oli opettamassa eräässä synagogassa sapattina.
11. Siellä oli nainen, jossa oli ollut heikkouden henki kahdeksantoista vuotta. Hän oli koukistunut eikä lainkaan kyennyt oikaisemaan itseään.
12. Nähdessään hänet Jeesus kutsui hänet luokseen ja sanoi: ”Nainen, sinä olet päässyt heikkoudestasi.”
13. Sitten hän pani kätensä naisen päälle, ja heti tämä oikaisi itsensä ja ylisti Jumalaa.
14. Mutta synagogan esimies närkästyi siitä, että Jeesus paransi sapattina. Hän rupesi puhumaan ja sanoi väkijoukolle: ”On kuusi päivää, joina tulee tehdä työtä. Tulkaa silloin parannettaviksi älkääkä sapatinpäivänä.”
15. Herra vastasi hänelle: ”Te tekopyhät! Eikö jokainen teistä päästä sapattina härkäänsä tai aasiaan pilttuusta ja vie sitä juomaan?
16. Tätä Abrahamin tytärtä Saatana on pitänyt sidottuna jo kahdeksantoista vuotta. Eikö häntä olisi saanut päästää vapaaksi tästä siteestä sapatinpäivänä?”
Sinapinsiemen ja hapate17. Kun hän sanoi näin, kaikki hänen vastustajansa olivat häpeissään, mutta kansa iloitsi kaikista niistä ihmeellisistä teoista, joita hän teki.
18. Niin Jeesus sanoi: ”Minkä kaltainen on Jumalan valtakunta, ja mihin minä sitä vertaisin?
19. Se on kuin sinapinsiemen, jonka mies otti ja kylvi puutarhaansa. Se kasvoi, siitä tuli puu, ja taivaan linnut tekivät pesänsä sen oksille.”
20. Vielä hän sanoi: ”Mihin vertaisin Jumalan valtakuntaa?
Ahdas ovi21. Se on kuin hapate, jonka nainen otti ja sekoitti kolmeen vakalliseen jauhoja. Lopulta koko taikina happani.”
22. Jeesus vaelsi kaupungista kaupunkiin ja kylästä kylään ja opetti matkallaan kohti Jerusalemia.
23. Joku kysyi häneltä: ”Herra, onko niitä vähän, jotka pelastuvat?” Mutta hän sanoi heille:
24. ”Kilvoitelkaa päästäksenne sisälle ahtaasta ovesta, sillä monet, minä sanon teille, yrittävät päästä sisälle mutta eivät voi.
25. Kun talon isäntä on noussut ja sulkenut oven, te jäätte seisomaan ulkopuolelle ja alatte kolkuttaa ovea sanoen: ’Herra, avaa meille!’ Mutta hän vastaa teille: ’En tunne teitä enkä tiedä, mistä olette.’
26. Silloin te alatte selittää: ’Mehän söimme ja joimme sinun seurassasi, ja sinä opetit meidän kaduillamme.’
27. Mutta hän sanoo: ’En tunne teitä enkä tiedä, mistä olette. Menkää pois minun luotani, kaikki te vääryydentekijät.’
28. Siellä on itku ja hammasten kiristys, kun näette Abrahamin, Iisakin ja Jaakobin ja kaikki profeetat Jumalan valtakunnassa mutta huomaatte, että teidät itsenne on heitetty ulos.
29. Tulijoita saapuu idästä ja lännestä, pohjoisesta ja etelästä, ja he aterioivat Jumalan valtakunnassa.
Jerusalem, Jerusalem!30. Ja on viimeisiä, jotka tulevat ensimmäisiksi, ja ensimmäisiä, jotka tulevat viimeisiksi.”
31. Samalla hetkellä tuli muutamia fariseuksia sanomaan Jeesukselle: ”Lähde pois täältä, sillä Herodes tahtoo tappaa sinut.”
32. Hän sanoi heille: ”Menkää ja sanokaa sille ketulle: ’Tänään ja huomenna minä ajan ulos riivaajia ja parannan sairaita, ja kolmantena päivänä saan työni päätökseen.’
33. Kuitenkin minun pitää vaeltaa tänään, huomenna ja ylihuomennakin. Eihän sovi, että profeetta saa surmansa muualla kuin Jerusalemissa.
34. Jerusalem, Jerusalem! Sinä, joka tapat profeetat ja kivität ne, jotka on luoksesi lähetetty! Kuinka usein olenkaan halunnut koota yhteen sinun lapsesi, niin kuin kanaemo kokoaa poikasensa siipiensä suojaan. Mutta te ette ole tahtoneet.
35. Kuulkaa siis: teidän huoneenne on jäävä hylätyksi. Mutta minä sanon teille: te ette näe minua, ennen kuin tulee se aika, jolloin sanotte: ’Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimessä!’”