Miika 2 FB92
1. Voi niitä, jotka hautovat ilkitöitä, vielä vuoteessaankin miettivät pahoja tekoja! Aamun tullen he toteuttavat aikeensa, siihen heillä on valta.
2. He himoitsevat peltoja ja anastavat niitä, ottavat haltuunsa toisten taloja. He ajavat ihmiset perikatoon, vievät maat keneltä tahtovat.
3. Sen tähden Herra sanoo: – Näin olen päättänyt tehdä: annan onnettomuuden kohdata noita pahantekijöitä. Silloin ette voi nostaa iestä harteiltanne, ette voi kulkea pystyssä päin, kovia aikoja ette voi väistää.
4. Silloin teitä pilkataan ja teistä sepitetään valituslaulu: – Loppu on tullut meille, viholliset saivat maamme, kaiken meiltä veivät, tyhjin käsin olla saamme.
Profeetta väittelee kuulijoidensa kanssa5. Niin teillä ei ole enää osaa eikä arpaa siihen maahan, joka kuuluu Herran kansalle.
6. »Älä riehu, profeetta!» nuo pauhaavat. »Ei noin pidä profetoida! Ei tuollainen häpeä voi kohdata meitä!»
7. Voiko Jaakobin suku puhua näin? Onko Herra mielestänne kärsimätön, jos hän toteuttaa uhkauksensa? Eivätkö minun sanani ole täynnä hyvyyttä niitä kohtaan, jotka kulkevat oikeaa tietä?
8. Vielä äsken te olitte minun kansaani, nyt te olette nousseet minua vastaan. Te riistätte viitan niiltä, jotka elävät kaikessa rauhassa, käytte niiden kimppuun, jotka pahaa aavistamatta kulkevat ohitse eivätkä tee vastarintaa.
9. Te karkotatte minun kansani äidit heidän omista kodeistaan. Heidän lapsiltaan te riistätte ainiaaksi minun antamani kalliit lahjat.
10. Menkää tiehenne, tässä maassa ei teillä enää ole rauhaa! Saastaisuutenne vuoksi te syöksette itsenne turmioon, kauhistuttavaan tuhoon.
Israelin paluu11. Jos joku syöttäisi teille tuulta ja tyhjää ja sanoisi: »Saatte nähdä, tulee aika, jolloin teillä on virtanaan viiniä ja olutta», niin te ihastelisitte: »Tässäpä on oikea profeetta!»
12. – Minä kokoan sinut, Jaakobin heimo, kaikkialta, yhdistän Israelista jäljelle jääneet. Minä johdatan heidät yhteen kuin lampaat tarhaan, kuin lauman laitumelle. Kansaa tungeksii kaikkialla.
13. Heidän edellään kulkee tien aukaisija, he raivaavat tiensä, murtautuvat portista ja lähtevät. Heidän kuninkaansa kulkee edellä, Herra johtaa heitä.