Logo
🔍

4. Mooseksen kirja 2 FINRK

« Leiri- ja matkajärjestys

1. Herrapuhui Moosekselle ja Aaronille:

2. ”Israelilaiset leiriytykööt ilmestysmajan ympärille, jonkin matkan päähän siitä. Kukin leiriytyköön oman lippunsa ja perhekuntansa merkin luo.

3. Etupuolelle, itään päin, asettukoon Juudan leirikunta lippuineen ja joukkoineen. Juudan jälkeläisten päämies on Nahson, Amminadabin poika.

4. Hänen osastonsa lukumäärä oli katselmuksessa seitsemänkymmentäneljätuhatta kuusisataa.

5. Juudan osaston viereen leiriytyköön Isaskarin heimo. Isaskarin jälkeläisten päämies on Netanel, Suuarin poika.

6. Hänen osastonsa lukumäärä oli katselmuksessa viisikymmentäneljätuhatta neljäsataa.

7. Sitten tulee Sebulonin heimo. Sebulonin jälkeläisten päämies on Eliab, Heelonin poika.

8. Hänen osastonsa lukumäärä oli katselmuksessa viisikymmentäseitsemäntuhatta neljäsataa.

9. Juudan leirikunnan katselmuksessa oli kaikkiaan satakahdeksankymmentäkuusituhatta neljäsataa miestä. Heidän tulee lähteä liikkeelle ensimmäisinä.

10. Etelään päin asettukoon Ruubenin leirikunta lippuineen ja joukkoineen. Ruubenin jälkeläisten päämies on Elisur, Sedeurin poika.

11. Hänen osastonsa lukumäärä oli katselmuksessa neljäkymmentäkuusituhatta viisisataa.

12. Ruubenin osaston viereen leiriytyköön Simeonin heimo. Simeonin jälkeläisten päämies on Selumiel, Suurisaddain poika.

13. Hänen osastonsa lukumäärä oli katselmuksessa viisikymmentäyhdeksäntuhatta kolmesataa.

14. Sitten tulee Gaadin heimo. Gaadin jälkeläisten päämies on Eljasaf, Reuelin poika.

15. Hänen osastonsa lukumäärä oli katselmuksessa neljäkymmentäviisituhatta kuusisataaviisikymmentä.

16. Ruubenin leirikunnan katselmuksessa oli kaikkiaan sataviisikymmentäyksituhatta neljäsataaviisikymmentä miestä. Heidän tulee lähteä liikkeelle toisena joukkona.

17. Sitten lähtee liikkeelle ilmestysmaja ja leeviläisten leirikunta toisten leirikuntien keskellä. Liikkeelle on lähdettävä siinä järjestyksessä kuin on leiriydytty, kukin heimo vuorollaan lippuineen.

18. Länteen päin asettukoon Efraimin leirikunta lippuineen ja joukkoineen. Efraimin jälkeläisten päämies on Elisama, Ammihudin poika.

19. Hänen osastonsa lukumäärä oli katselmuksessa neljäkymmentätuhatta viisisataa.

20. Efraimin leirikunnan viereen leiriytyköön Manassen heimo. Manassen jälkeläisten päämies on Gamliel, Pedasurin poika.

21. Hänen osastonsa lukumäärä oli katselmuksessa kolmekymmentäkaksituhatta kaksisataa.

22. Sitten tulee Benjaminin heimo. Benjaminin jälkeläisten päämies on Abidan, Gideonin poika.

23. Hänen osastonsa lukumäärä oli katselmuksessa kolmekymmentäviisituhatta neljäsataa.

24. Efraimin leirikunnan katselmuksessa oli kaikkiaan satakahdeksantuhatta sata miestä. Heidän tulee lähteä liikkeelle kolmansina.

25. Pohjoiseen päin asettukoon Daanin leirikunta lippuineen ja joukkoineen. Daanin jälkeläisten päämies on Ahieser, Ammisaddain poika.

26. Hänen osastonsa lukumäärä oli katselmuksessa kuusikymmentäkaksituhatta seitsemänsataa.

27. Daanin leirikunnan viereen leiriytyköön Asserin heimo. Asserin jälkeläisten päämies on Pagiel, Okranin poika.

28. Hänen osastonsa lukumäärä oli katselmuksessa neljäkymmentäyksituhatta viisisataa.

29. Sitten tulee Naftalin heimo. Naftalin jälkeläisten päämies on Ahira, Eenanin poika.

30. Hänen osastonsa lukumäärä oli katselmuksessa viisikymmentäkolmetuhatta neljäsataa.

31. Daanin leirikunnan katselmuksessa oli kaikkiaan sataviisikymmentäseitsemäntuhatta kuusisataa miestä. Heidän tulee lippuineen lähteä liikkeelle viimeisinä.”

32. Nämä olivat katselmuksessa olleiden israelilaisten lukumäärät heimoittain. Leirikuntien katselmuksessa olleiden joukkojen lukumäärä oli kaikkiaan kuusisataakolmetuhatta viisisataaviisikymmentä.

33. Leeviläisistä ei kuitenkaan pidetty katselmusta yhdessä muiden israelilaisten kanssa, sillä niin oli Herra Moosesta käskenyt.

34. Israelilaiset tekivät kaiken niin kuin Herra oli Mooseksen kautta käskenyt. Näin he kaikki leiriytyivät lippujensa luo, ja niin he lähtivät liikkeelle suvuittain ja perhekunnittain.

»