Ilmestyskirja 9 FINRK
1. Viides enkeli puhalsi pasuunaan. Silloin minä näin taivaasta maan päälle pudonneen tähden. Sille annettiin syvyyden kuilun avain,
2. ja se avasi syvyyden kuilun. Kuilusta nousi savua kuin suuresta uunista, ja kuilun savu pimensi auringon ja ilman.
3. Savusta lähti maan päälle heinäsirkkoja, ja niille annettiin samanlainen valta kuin on maan skorpioneilla.
4. Niille sanottiin, etteivät ne saa vahingoittaa maan ruohoa, eivät mitään vihantaa eivätkä yhtään puuta, vaan ainoastaan niitä ihmisiä, joilla ei ole otsassaan Jumalan sinettiä.
5. Niiden ei annettu tappaa heitä, ainoastaan vaivata heitä viisi kuukautta. Ne aiheuttivat tuskaa niin kuin skorpioni, kun se pistää ihmistä.
6. Niinä päivinä ihmiset etsivät kuolemaa mutta eivät löydä. He haluavat kuolla, mutta kuolema pakenee heitä.
7. Heinäsirkat näyttivät sotaan varustetuilta hevosilta. Niillä oli päässään kuin kultaiset seppeleet, ja niiden kasvot olivat kuin ihmiskasvot.
8. Niillä oli hiukset kuin naisten hiukset, ja niiden hampaat olivat kuin leijonien hampaat.
9. Niillä oli rintasuojukset kuin rautahaarniskat, ja niiden siipien kohina oli kuin sotavaunujen ryske monien hevosten rynnätessä taisteluun.
10. Niillä oli pyrstö kuin skorpioneilla ja pistin, ja niillä oli valta pyrstöllään vahingoittaa ihmisiä viisi kuukautta.
11. Niiden kuninkaana oli syvyyden enkeli, jonka nimi on hepreaksi Abaddon ja kreikaksi Apollyon .
Kuudes pasuuna12. Ensimmäinen voi-huuto on mennyt. Mutta tämän jälkeen tulee vielä kaksi voi-huutoa.
13. Kuudes enkeli puhalsi pasuunaan. Silloin minä kuulin äänen, joka tuli kultaisen alttarin neljästä sarvesta, Jumalan edestä.
14. Ääni sanoi kuudennelle enkelille, jolla oli pasuuna: ”Päästä irti ne neljä enkeliä, jotka ovat sidottuina suuren Eufratvirran varrella.”
15. Silloin päästettiin irti ne neljä enkeliä, jotka tunnilleen, päivälleen, kuukaudelleen ja vuodelleen olivat valmiina tappamaan kolmasosan ihmisistä.
16. Ratsujoukkojen lukumäärä oli kaksikymmentätuhatta kertaa kymmenentuhatta; minä kuulin niiden lukumäärän.
17. Hevoset ja niiden selässä istuvat näyttivät minusta näyssä tällaisilta: ratsastajilla oli tulipunaiset, tummansiniset ja tulikivenkeltaiset haarniskat, ja hevosten päät olivat kuin leijonien päät, ja niiden suusta lähti tulta, savua ja tulikiveä.
18. Kolmasosa ihmisistä sai surmansa näistä kolmesta vitsauksesta: tulesta, savusta ja tulikivestä, jotka lähtivät niiden suusta,
19. sillä hevosten voima oli niiden suussa ja hännässä. Hännät olivat kuin käärmeet, ja niissä oli päät, joilla ne tuottivat tuhoa.
20. Jäljelle jääneet ihmiset, ne jotka eivät saaneet surmaansa näissä vitsauksissa, eivät kuitenkaan tehneet parannusta kättensä teoista, niin että olisivat lakanneet palvomasta riivaajia ja kultaisia, hopeisia, kuparisia, kivisiä ja puisia epäjumalia, jotka eivät voi nähdä, eivät kuulla eivätkä kävellä.
21. He eivät tehneet parannusta murhistaan eivätkä noituuksistaan, eivät haureudestaan eivätkä varkauksistaan.