Sefanja 2 FB92

1. Kokoontukaa vain, pitäkää yhtä, kaikki te häikäilemättömät,

2. ennen kuin Herran päätös toteutuu ja te lennätte pois kuin akanat tuulessa, ennen kuin teidän päällenne tulee Herran vihan hehku, ennen kuin teille koittaa Herran vihan päivä.

3. Mutta te maan nöyrät, jotka noudatatte Herran oikeutta, etsikää Herraa. Etsikää vanhurskautta, etsikää nöyryyttä, niin te ehkä löydätte suojan Herran vihan päivänä.

4. Gaza jää tyhjäksi, Askelon autioksi, Asdodin asukkaat ajetaan pois keskellä päivää ja Ekron tuhotaan.

5. Voi rannikon asukkaita, kreettien kansaa! Teistä Herra sanoo: – Minä nöyryytän sinut, Filistean maa, ja teen lopun asukkaistasi.

6. Rantamaa jää laitumeksi ja lammasten tarhoiksi.

7. Ja ne, jotka ovat jäljellä Juudan heimosta, saavat rannikon haltuunsa. He paimentavat siellä laumojaan ja majoittuvat iltaisin Askelonin taloihin. Herra, heidän Jumalansa, pitää heistä huolen, hän kääntää heidän kohtalonsa.

8. Minä olen kuullut, miten Moab on häväissyt kansaani, miten Ammon on sitä herjannut, miten röyhkeästi ne ovat uhonneet ja ylvästelleet.

9. Sen tähden sanoo Herra Sebaot, Israelin Jumala: – Niin totta kuin minä elän, Moabin käy kuin Sodoman ja ammonilaisten kuin Gomorran asukkaiden. Rikkaruohot peittävät heidän maansa, siitä tulee suolakenttä, ikuisesti autio. Ne, jotka ovat jääneet jäljelle kansastani, ryöstävät sitä ja ottavat sen haltuunsa.

10. Näin käy noiden kansojen ylpeyden tähden, sillä ne ovat herjanneet Herran Sebaotin kansaa ja ylvästelleet röyhkeästi.

11. Pelottava on Herran voima, hän on hävittävä kaikki jumalat maan päältä. Koko maanpiiri kumartaa häntä, kaukaiset rannat ja saaretkin.

12. Myös teidät, nubialaiset, Herran miekka on kaatava.

13. Herra ojentaa kätensä pohjoista kohti ja hävittää Assyrian, hän tekee Niniven autioksi, kuivaksi kuin aavikko.

14. Eläimet asettuvat sinne suurin joukoin, villieläimet laumoittain. Siilit ja huuhkajat yöpyvät sortuneitten pylväitten seassa. Oudot äänet kuuluvat ikkuna-aukoista, kynnyksillä vallitsee hävitys, setrilaudoitus on revitty irti.

15. Tämä oli iloinen kaupunki, joka eli turvassa ja sanoi itsekseen: »Minä, vain minä.» Kuinka autioksi se onkaan tullut, eläinten lymypaikaksi! Ohikulkijat nostavat torjuen kätensä ja viheltävät kauhistuneina.